Mosel

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Viikko vierähti, aika pakata laukut

Mukavahan täällä Chiang Maissa on olla, mutta aika lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin. Kyllä Chiang Mai toimis ihan hyvin pidempiaikaisenakin kohteena, ehkä näin käykin jonain talvena. Oon hieman seuraillut paikallisia uutisia. Songhlan alueella, mistä lähdin reilu viikko sitten, on satanut ihan urakalla. Alueella on tulvinut rajusti ja ihmisia on kuollut aika paljon. Tais ne sateet alkaa lähes heti sen jälkeen kun lähdin sieltä. Eikä ongelma ole pelkästään Songhlassa vaan myös Malesian puolella. Täällä Thaimaan Lapissa kelit on kyllä suosineet. Hieman pilvistä välillä, niin kivempi on ajellakin fillarilla.

Huomenna aamusta matka jatkuu pohjoiseen, kohti Myanmarin rajaa. En kuitenkaan mene Myanmariin vaan koukkaan koilliseen kultaisen kolmion alueelle ja sieltä sitten Chiang Raihin. Se on joko kolmen tai neljän päivän veto. Muistaakseni noin 360 kilsaa sisältäen riittävästi myös nousukilometrejä. Chiang Raissa sit muutaman päivän huili ja kaupunkiin tutustuminen. En muistaakseni ole käynyt siellä aikaisemmin. Eipä täällä oikeastaan tämän kummempia, pitää hieman pakkailla kamoja valmiiksi, että pääsis aamulla sujuvasti liikenteeseen. Toki ensin pitää käydä vielä kertaalleen tankkaamassa tän hotlan erinomainen aamiainen, niin fillarikin liikkuu paremmin. Muutama kuva, mitä napsin tänään tossa kylillä. Muistelin, että viime vuonna olisin kuvannut enemmän täällä kaupungissa, mutta eipä niitä kuvia niin paljon edellisen reissun kirjoituksissa ollutkaan. Noh seuraavalla reissulla sit enemmän.

Tähän mun hotlaan oli viime vierailun jälkeen rakennettu uima-allas

On täällä muutamia lenkkejäkin ajeltu

Toi pytinki Pingjoen varrella on ollut rempassa ainakin pari vuotta

Ahkeruuskahvit maistuu...

Fifi on jo varautunut talven tuloon

Tässä puistossa kävin treenailemassa aika usein viime talvena


Vanhaa kaupunkia ympäröi vallihauta

Alkuperäistä suojamuuria on aika vähän enään jäljellä

Tuk Tukit taitaa kohta kadota liikenteestä täällä