Sawasdee täältä Chiang Maista. Taas viikko vierähtänyt ilman isompia tapahtumia. Aamuisin pikku fillarilenkki Pingjoen varrella, siinäpä nuo suurimmat kohokohdat onkin. No toki syöminen on aina kivaa, kun täällä on niin hyvät safkat. Ens viikolla kun joulukalenterin eka luukun saa aukaista, mä hyppään fillarin satulaan ja matka kohti etelää alkaa. Mulla oli jo hyvät suunnitelmat loppureissulle, mutta eilen illalla satuin katsomaan Youtubessa videon Thaimaan muuttuneista maahantulosäännöksistä ja tilanne hieman muuttui. Eilinen video pisti kuitenkin pohtimaan asiaa hieman enemmän. Sen oli tehnyt Aussi jäpikkä joka palasi lyhyeltä Vietnamin reissulta Bangkokiin ja ei päässytkään enään maahan vaan käännytettiin takaisin Vietnamiin, mistä hän jatkoi Singaporeen ja sieltä takaisin Australiaan. Löysin netistä lisää videoita tiukemmista maahantulosäännöksistä. Siellä tuli muutama juttu esille. Esim Thaimaassa ei sais oleskella ilman asiankuuluvaa viisumia vuoden aikana kuin 150 vrk. No se ei ole ongelma, laskin että tälle vuodelle tulis joku 88 vrk. Toinen hankalampi homma on, että mikäli maahan saapuu ilman viisumia käymättä välillä kotimaassa, sen voi tehdä vain 2 kertaa. No mulla on nyt 2 kertaa täynnä, viime helmikuussa ja nyt lokakuussa. Seuraava saapuminen olis 7.1.2026, mutta asian tekee hankalaksi, että missään ei ole faktoja kirjoitettu, millä aikavälillä tuo 2 kertaa voi tapahtua. Jos se esim otetaan vuoden sisällä, niin mulla tulis 3 kertaa vuoden sisällä ja se todennäköisesti johtaa käännytykseen ilman maahanpääsyä. Aamulla pohdiskelin kovasti fillarilenkillä, mitkä mun vaihtoehdot on ja päädyin kolmeen vaihtoehtoon: 1. En lähde Vietnamiin ja vaihdan Finskin paluulentoni 25.12, milloin mun laillinen maassaoleskelu näillä näkymin loppuu. 2. En lähde Vietnamiin, mutta pysähdyn etelään ajaessa maahantulovirastossa ja haen oleskeluuni 30 vrk jatkot, eli palaan Suomeen kutakuinkin 24.1 Tämäkin edellyttää paluulennon vaihtamisen. 3. Lähden Vietnamiin suunnitelman mukaan 25.12 ja palaan sieltä 7.1.2026 ja toivon pääseväni maahan ja palaan alkuperäisellä lennolla Vantaalle 27.2.2026. Jos en pääse maahan, mut otetaan kiinni siihen asti, että saan järjestettyä lennon ulos Thaimaasta. Karkoitettu aussikaveri kuvasi sen säilöönottotilan, ei se nyt mikään karkoitusleiri ollut, mutta ehkä jossain muualla mielummin viettäis lomaansa. Teoriassa mulla olis mahdollisuus hakea Vietnamissa Thaimaan viisumi, mutta käytännössä se ei onnistu kun oon siellä 10 vrk ja juhlapyhien vuoksi siinä ei montaa työpäivää ole. Se pitäis muutenkin hakea vähintään 2 viikkoa ennen Thaimaaseen saapumista.
Fillarilenkillä tulin sellaiseen johtopäätökseen, että kun ajelen etelään, niin käyn Kamphaeng Phetin maahanmuuttovirastossa kysymässä niiden mielipidettä, pääseekö noilla spekseillä takaisin maahan. Toki päätöksen loppujen lopuksi tekee Suvarnabhumin lentokentän vuoropäällikkö jonka alaiset puhuttaa epäilyttävät henkilöt. Jos päädyn siihen ratkaisuun, että en lähde Vietnamiin, haen sen 30 vrk:n jatkot, joka ilmeisesti pitäis olla selvä homma. Jos sitä ei saa, niin sit ajeltava käytännössä suoraan Bangkokiin ja alettava pakkailemaan kamoja.
Harmittaa kun on tehnyt kaikki niinkuin pitääkin, mutta jostain syystä sääntöjä on alettu tulkitsemaan ihan eritavalla. Viime vuonna kun tuo 60 vrk viisumiton maahantulo lanseerattiin, näin netissä maahantuloviranomaisen haastattelun, missä hän kertoi, että oleskelua Thaimaassa voi jatkaa käymällä jossain naapurimaassa vaikka maarajan yli ja aina saa 60 vrk uuden leiman. Mitään rajoituksia kertojen suhteen ei ollut. Noh, näillä nyt mennään, tuossa on kuitenkin vaihtoehdot. Jotta ei menis liian synkäksi, loppuun hieman kuvia.
 |
| Ping virtaa hiljakseen aamulenkillä |
 |
| Kukatkin kukkii vielä |
 |
| Hyvin on syöty ja ahkeruuskahvitkin juotu |
 |
| Ravintolan mirri tarkkana talvikamoissa |
 |
| Toinen vaan nukkuu ikkunalaudalla tyytyväisenä |