keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Ukraina

Uusi maa, uudet kujeet, näin kai voisi todeta.

Koulutuspaketti etenee ja mekin lennettiin Kiovaan lauantai iltasella. Maanantaina oli työläisten ansaitsema vapaapäivä. Täälläkin tunnetaan sanonta, työläinen on vapaansa ansainnut...
Tämä viikko lähinnä hallinnollisia juttuja. Näillä näkymin viikon
päästä lähdetään itään päin. Ilmeisesti loppuviikosta tiedetään tarkempi osoite, missä tuleva duunipaikka tulee olemaan.
Täällä Kiovassa tuo idässä meneillään oleva konflikti ei juurikaan näy. Tosin vaikea sanoa, millainen tilanne täällä on aikaisemmin ollut, kun eka kertaa kaupungissa. Käytiin kävelemässä monta tuntia kaupungilla. Aika vähän porukkaa oli liikkeellä, ilmeisesti ihmiset ovat viettämässä vapaapäiviä jossain maalla. Iso kaupunkihan tämä kyllä on, 2,5 miljoonaa asukasta. Hienoa arkkitehtuuria ja tuo Dnepr joki on kyllä massiivinen. Keli oli oikein passeli, 15-20 astetta lämmintä. Parin kuukauden päästä kaupungissa on varmaan niin kuuma, että eipä juuri tarvitse maisemia katsella. Tietty alkuun piti käydä katsomassa Maidanin aukiota, mistä konflikti alkoi 2013 vuoden lopulla.

Mä en tule juurikaan kirjoittelemaan tänne blogiin mitään tämän reissun ajalta. Työnantajan puolelta on tehty varsin selväksi, että kaikenlaiseen mediassa tapahtuvaan viestintään ei suhtauduta järin positiivisesti. Lähettelen sit jossain vaiheessa kuulumisia sähköposteina.

kriisityöläinen