torstai 24. marraskuuta 2011

Viikko kohta taputeltu

Taas alkaa olla työläisen viikko pulkassa. Viime viikolla loman jälkeen oli sen verran raju treenijakso, että joutui loppuviikosta pari päivää ihan huilimaan, että pystyi taas treenaamaan. Ei toi palautuminen ainakaan yhtään helpotu iän myötä, se on varma. Viime viikonloppuna kävin lauantaina patikoimassa 3 tuntia vuorilla. Oli kerrassaan hieno keli päivällä. Tällä viikolla on jo saatu hieman sadetta, joten joka paikka on täynnä kuraa. Onneks seuraavan viikon ajan pitäis olla aurionkoista ja yöllä pikku pakkasta. Tosin täällä on ollut melko sumuista, joten eipä paljon aurinkoa näy.
Talvi antaa odottaa itseään. Varsinaisesti en sitä Pristinaan kaipaa, aiheuttaa vaan kaaoksen liikenteessä, mutta mikäli jossain vaiheessa aikoo päästä skimbaamaan, niin kyllä sitä valkoista tököttiä sais pikkuhiljaa sataa. Suorastaan irvokasta katsoa tuota Monte Rosassa otettua skimbakuvaa, kun talvesta ei ole tietoakaan. No pitää toivoa, että sinä aikana kun oon Thaimaassa, niin satais ihan tuskassa. Itseasiassa just 5 vk päästä taidan olla Istanbulin kentän loungessa nautiskelemassa asiaan kuuluvia virvokkeita.
Jouluunkaan ei ole enään kuin reilut 4 vk, joten kannattaa olla erityisen kilttinä. Pitää varmaan viritellä jotain jouluvaloja noihin etupihan havupuihin. Ne toimii hienosti Santalle laskeutumisvaloina, kun se poroillaan roudaa sitä valdavaa lahjakuormaa tänne aattoiltana.
Saadaan uus asukaskin tähän meidän kommuuniin, kun yks suomalainen kundi muuttaa tuonne tyhjillään olevaan yläkertaan. Aika hiljaista täällä on ollutkin, kun kämppis on Suomessa pari viikkoa. Mä lähden huomenna duunin jälkeen muutaman kaverin kans viikonlopuks Sofiaan tuulettuun. Loppuvuosi meneekin täällä Pristinassa, niin pääseepähän hetkeks aikaa pistäytyyn jossain muuallakin.
Täällä ei tämän kummempaa, viettäkää railakkaita pikkujouluja siellä. Ehkä mekin otetaan lasillinen tai pari safkan kanssa Sofiassa.
vkl kesis

tiistai 15. marraskuuta 2011

Talvi tekee tuloaan

Hiekkarannat ja aamulenkit sortseissa on taaksejäänyttä elämää. Nyt raaputellaan aamuisin auton ikkunoita skrapalla auki, että pääsee sorvin ääreen.
Reissusta jäi ihan hyvä fiilis. Portugalissa olisin viihtynyt hieman pidempään, mutta ei sitä voinut jäädä vesisateeseen ihmetteleen. Ehkä tuolla aurinkorannikolla on hieman huonompi maine, kuin mitä se ansaitsis. Tosiaankaan en jäis sinne asumaan, mutta ainakin kun täältä Kosovosta pääsi viikoks veks, niin ajoi oikein hyvin asiansa. Varmaan kunnon sesonkina ei niin hyvä meininki.
Nyt sit alkoi tiukka kesäksi kondikseen kampanja. Siis kesähän tulee lähes heti sen jälkeen, kun pukki käy tuomassa lahjat. Tuolla rannalla makoillessa oli hyvä suunnitella muutenkin ens vuoden lomia. Nyt on ihan hyvä runkosuunnitelma lähes koko vuodelle. Sinällään hullua puuhaa, mutta näissä oloissa, jos on suunnitellut lomansa hyvin ja ajoissa, niin se helpottaa elämää kummasti.
Tääl on kyllä edelleen ihan mukavat kelit. Siis ainakaan ei mitään syyssateita ole näkynyt. Tosin ne kyllä tietäisi sitä paljon kaivattua snögeä tuonne vuorille, mutta toistaiseksi aurinko paistelee päivällä. Lämmintä vajaa 10 astetta ja yöllä muutama aste pakkasta. Lunta ei kyllä taida olla juuri missään vielä tällä hetkellä. Ehkä alpeilla jossain jäätiköillä, mutta eipä juuri muualla. Reissun aikana tuli jotain lumivaroitusmeilejä tuolta kuvan alueelta Italiasta. Monte Rosan alueella pukkas yhtenä viikonloppuna reilun metrin lunta, mutta ei siellä vielä pääse skimbaamaan. Toivottavasti jossain vaiheessa talvea kuitenkin. Helmikuulle olis suunnitelmissa skimbareissu Bulgariaan. Nyt olis autoonkin kitkarenkaat, joten voi huoletta lähteä sutimaan talvellakin.
Täälläpä ei tämän kummempia, kovaa treeniä ja joulun ja uuden vuoden odottelua. Olkaahan kilttinä siellä suunnalla, pukki tulee reilun 5 viikon päästä.
eutyömies

torstai 10. marraskuuta 2011

Oikein mukavaa torstaita

Terkut Espanjan aurinkoiselta rannikolta, joka myös on nimensä mukainen. Eilen kun ajelin tännepäin, niin Portuglissa satoi ihan tuskassa, mutta parin tunnin ajon jälkeen kelit muuttui täysin. Tänään olin aamusta niin täynnä virtaa, että kävin juoksemassa rantabulevardilla. Ihan kiva tapa aloittaa päivä, vaikken juoksemisesta tykkääkään. Portugalin Lagos oli oikein kiva mesta, viimeisenä iltana söin yhden elämäni parhaimmista safkoista. Annoksen nimi oli seafood with rice. Yritin kysellä listaa lukiessani, et mitä se on, mutta eipä siellä kukaan puhunut enkkua. Paikka oli muutenkin kuin Kaurismäen leffoista ja minä ainoa asiakas. Tilasin kuitenkin sen setin. Kun se aikanaan valmistui, niin se tuotiin 1,5 litran kattilassa, joka oli aivan täynnä todella jumalaista safkaa. Istuin varmaan puolitoista tuntia, että pystyin syömään kaiken. Safka vaan oli niin hyvää, ettei sitä voinut jättää. Sit kun kattila oli tyhjä, paikan omistaja frouva tuli lämimään mua selkään, kun olin syönyt kaiken. Safka oli joku risoton ja paellan ristetys, mutta todella hyvää. Noh, se oli Portugalin osuus. Nyt on aika pakata pyyhe ja kirja mukaan ja lähteä päivittään hieman brunaa tuonne piitsille. Loppureissu menee chillaillessa ja ehkä hieman treeniä. Kohta (7 vk päästä) alkaa kesä, joten pitää olla piitsikondisessa..
kesis

tiistai 8. marraskuuta 2011

Lagos


No joo, en siis lähtenyt Nigeriaan, vaan olen täällä Euroopan eteläisimmillä kulmilla, Portugalissa.
Ihan makee mesta, suht pikkuinen kaupunki jolla hieno venesatama. Varmaan kesällä täällä on melkoisesti jengiä, mutta nyt oikein passelisti. Olen **** hotellissa, yö maksoi peräti 30 egee ja sisältää mahtavan aamiaisen. Sesonkina hinta oli pitkälti yli sata egee vrk. Kolopallon pelaajia täällä on jonkin verran, täällä kai siihen puuhaan on hyvät tsäänssit. Kävin aamusella ajelemassa ihan tuolla lounais kärjessä. Aika karun näköistä maisemaa, mutta erittäin kaunista. Siellä voi olla suht isoa aaltoa tarjolla, kun Atlantilta tuulee oikein kunnolla. Tänään alkoi sateleen vettä ja sehän ei ole hyväksi lomalla, joten huomenna pakkaan valtavan omaisuuteni nakuttavaan Corsaan ja ajelen takaisin aurinkorannikolle Espanjaan. Tänne on luvattu sadetta useammaksi päiväksi ja aurinkorannikolla nimensä mukaisesti paistaa, joten sinne sitten. Toivottavasti toi kärry kestää 500 kilsan siirtymän. Tuolla aurinkorannalla on muutenkin lämpimämpää, täällä kun Atlantti viilentää keliä. Tää kaupunki on tosiaan ihan makee, en usko, että toi naapurin Albufeira mitenkään poikkeaa jostain Fuengirolan seudusta. Samanlaista hotellihelvettiä tuo näytti olevan. Lagosissa on mukava vanha kaupunki ja vähän hotelleja, jotka on hienosti piilotettu kaupunkikuvaan. Aivan mahtavaa safkaa, eilen söin monenlaista seafoodia, mm grillattuja sardiineja, miekkakalakeittoa, simpukoita ja loistavaa paikallista valkkaria. Pakko herkutella, kun Kosovossa ei juuri tuoretta kalaa saa, paitsi kasvatettua taimenta. Flunssa on hellittänyt sen verran, että ajattelin käydä katsastamassa hotellin kuntosalin. Palautusjuomaks vois ottaa pari punkkua ennen kuin lähtee syömään. Rankkaa puuhaa tää lomailu, onneks saa olla 6 vk duunissa, ennen seuraavaa lomaa...
kesis

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Missä Jorma luuraa...

Minä olen P Rantanen ja tämä on - Fuengirola !
Pari päivää katseltu tätä ihmettä. Eipä täällä suomalaisia mitenkään haitaksi ole, niin ja Pulkkista ei ole näkynyt missään. Parin illan havainnoinnin perusteella ei täällä asuvia suomalaisia juopoiksi voi sanoa, koska en nähnyt katukuvassa yhtään kännistä.
En nyt ehkä itse muuttais just tänne asumaan, mutta on niitä huomattavasti huonompiakin paikkoja olemassa.
Huomenna olis tarkoitus ajaa Portugaliin, Lagosiin. Juuri sen etelämmäs Portugalissa ei voi mennä. Kävin tänään Malagan kentällä vaihtamassa auton. Eilinen Fiat oli ihan finaalissa, en oo ikinä ajanut niin huonokuntoista autoa. Toi 90 tonnia ajettu Opel vaikuttaa todella hyvältä Fiatin jälkeen. Siinä on diesel moottori, kovasti se nakuttaa pienemmillä kierroksillä, onneks ei sentään nalkuta. Eiköhän se vielä ton reissun kestä. Hotla mulla on vaan yhdeks yöksi, mut kai mä siellä jonkin aikaa oon. Perillä varmaan vasta ilta myöhällä, oli hieman ajatus ajella pikkuteitä ja ehkä myös pistäytyä Gibraltarilla. Ai niin, nimensä mukaisesti tällä on aurinkoista ja lämmintä. Tänään piti ihan hetki olla piitsillä päivittämässä brunaa.
Mukavaa marraskuista viikkoa sinne.
kesis

torstai 3. marraskuuta 2011

Loma - ihmisen parasta aikaa...

Edelllisestä lomasta onkin jo sen verran aikaa, ettei enään edes muista moista olotilaa. Flunssakin hellittää just sopivasti, joten voi pakata lenkkarit laukkuun mukaan. Jos vaikka jossain vaiheessa olis niin reipas, että kävis hölkkäämässä piitsillä. Tää viikko meni treenien suhteen kokonaan ohi, mutta minkäs teet. Duunissakin on suorastaan mukavaa. Ihan mukava ollut painaa hommia oikein kunnolla ja saanut aika paljon aikaseksi tällä viikolla. Mukavampi lähteä lomallekin. Jos vuoden vaihteeseen mennessä sais koko paketin kasaan siellä, niin sit olis hyvä. Ihan mukava kun tekemistä riittää.
Ihan mielenkiintoista lähteä reissuun huomenna. Juurikaan mitään ei ole suunniteltu, paitsi tietty Fuengirola pitää nähdä. Sit vaan maantie kutsuu ja katsotaan mihin illaks aina päätyy. Kamerakalustoakin on mukana, jos innostuis taas kuvaamaan.
Oikein leppoisaa marraskuuta sinne missä ikinä olettekin, talveahan nyt ei ole missään. Mä nostan lauantai iltana sangria lasillisen kaikkien kunniaksi.
kesis - aivan kohta

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kauhee duha

Viikonlopusta selvittiin ihan mukavasti, mutta lauantaina jo tuntui, että flunssa on tulossa. Muutaman päivän tossa jo köhinyt oikein kunnolla, tänään oli pakko mennä lekuriin hakeen päivä saikkua. Sain mukaan pussillisen rohtoja, toivottavasti nää auttais suht nopeesti. Ei millään jaksais sairastella, eikä varsinkaan nyt kun viikonloppuna pitäis lähteä lomalle. Pe lennän yöksi Barcelonaan ja sieltä la aamuna Malagaan. Malagasta auto vuokralle ja sit vaan fiilispohjalta kurvaileen pitkin rannikkoa. Hirvittää jo kyllä tässä vaiheessa noi lentomatkat, kun korvat paukkuu ja on jo ihan tukossa funssan vuoksi. Noh, pitää yrittää lääkitä niitä matkan aikana.
Espanjassa tietty pitää käydä Fuengirolassa katsomassa, mitä ulkosuomalaisten yhteisölle kuuluu. Näkeehän siellä oikein telpistä tuttuja paikkoja.
Muuten elämä rullaa painollaan, treenaamiseenkin tulee pikku tauko flunssan ja reissun takia, ehkä tekee ihan hyvää. Tänään olikin tän operaation eka saikkupäivä, eli suht hyvin se on mennyt. Nyt Codeiinia nassuun, niin nukuttaa mukavasti ja flunssa lähtee...
duhanenä