sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Loma - ihmisen paras ystävä

Vielä muutama päivä duunia ja sen jälkeen lomille lomps. Tässä onkin sellainen fiilis, että on ihan loman tarpeessa. Reilut 3 kuukautta putkeen täällä Balkanin Pariisissa on hivenen liikaa.
Alkuun lähdetään Kosovossa duunissa olleiden kavereiden kanssa pitämään skimbakauden päättäjäiset Leville, josta sitten siirryn sujuvasti vapun viettoon stadiin. Ajattelin tuoda kesäkelit tullessani, joten ei tarvii roudata niin paljon vaatteita mukana..

Duunipuolella sen verran, että toi mun siirtokuvio lyötiin jähin toistaiseksi. Tarkkailustakin vähennetään porukkaa kesäkuussa, joten ne ei välttämättä saa ottaa sinne uusia kavereita. Noh, se homma selviää lähiviikkoina. Jos siirto ei toteudu, niin sit vaan pakkaillaan kamat ja muutto pohjoiseen edessä. Toisaalta olen jo asennoitunut, että jos/kun näin käy, niin otetaan se kokemuksena ja sillä hyvä. Mulla on loppumissiosta niin paljon lomia, että se on periaatteessa sama missäpäin sitä asustelee.

Oon treenaillut aika ahkerasti, kesäksi kondikseen kampanja siitä täydessä vauhdissa. Ollaan jopa pelailtu yhden kaverin kanssa tennistä aika ahkerasti. Loman jälkeen täällä onkin jo piitsikelit, joten syytä pikkuhiljaa olla kondiksessa.

Eipä Balkanilta tämän kummempia, otetaan lungisti, kuten kuvan kaveri.

ihan kohta kesis

torstai 12. huhtikuuta 2012

Hyviä uutisia...


http://www.youtube.com/watch?v=2W4C_5RVenU

Hyvä biisi ja tänään täälläkin omalta osalta oikein ajankohtainen. Tosin jos toi biisi olis totta, niin mieluusti pakkaisin kamani vaikka ens viikolla ja ajelisin stadiin odotteleen kesää. Ihan näin hyvin asiat ei kuitenkaan maailmassa ole, jokunen kriisipesäke täällä on aina ja pysyy..

Mulla on hyvä viikko. Pistin tiistaina siirtoprosessin käyntiin ja tunnissa mulla oli jo lähes kaikki tarvittavat allekirjoitukset lomakeilla. Jotain pikku säätöä se vielä vaatii, mutta parhaassa tapauksessa muutan ens viikolla takaisin tarkailuyksikköön. Tällä hetkellä meidän yksikössä ei kai kukaan muu tiedä asiasta kuin mun päällikkö. Ens viikolla kai asia on kerrottava muillekin kavereille.

Eilen järjestettiin yllättäin köysilaskeutumis treenit kopterista. Mulle tuli mahdollisuus tehdä viimeinen näyttökoe FRIES Masterin (Fast Rope Insertion Extraction System) tutkintoon. Hommiin kuuluu lyhykäisyydessään johtaa ja valvoa köysilaskeutumista kopterissa ja informoida lentäjiä, mitä kopterissa tapahtuu. Pilotit kun ei näe kuin eteenpäin, joten olen niiden silmät sivulle, taakse ja alas. Varsinaisesta koulutukseta ja kirjallisista tenteistä oli jo pari kuukautta ja aikaa ei jäänyt asioiden kertaamiseen. Sinällään asiat oli kyllä muistissa, mutta kun eka kerran lyötiin kuulokkeet korville ja kytkettiin helikopterin sisäiseen radiojärjestelmään, niin olihan se uusi tilanne. Asiaa ei yhtään helpottanut todella heikko kuuluvuus johtuen kovasta roottorimelusta sekä muun miehistön mielenkiintoisesta etelä afrikkalaisesta aksentista. Parin harjoituskerran jälkeen kuitenkin pääsin hyvin sisälle systeemiin ja kun kopterin kapteeni antoi erittäin hyvää palautetta radiolla, niin mun kouluttaja tarjos jo yläfemmaa tiheään tahtiin. Kun kaikkiaan 14 kopterillista porukkaa oltiin laskettu köydellä alas, oli päivä ja ilta vihdoin pulkassa. Näyttökokeeseen kuului myös toiminta yöaikaan/pimeällä, koska silloin on omat rituaalit. Joskus puoli kymmenen aikaan, laskeuduttiin vika kerran ja pistettiin pillit pussiin. Oli kieltämättä hyvä fiilis, kun kopterin pääpilotti puristi kättä ja toivotti tervetulleeksi kopterin miehistöön.
Tutkinnolle on Suomessa aika vaikea keksiä käyttöä, mutta toisaalta eipä sieltä löydy kovin montaa tutkinnon suorittanutta FRIES Masteria. Ehkä jossain muualla kriisialueella tutkinnosta vois olla myöhemmin jotain hyötyä. Sen verran jo sovittiin mun pomojen kanssa, sekä nykyisen, että tulevan, että jos mua tarvitaan johonkin erikoishommiin, niin sit sinne mennään riippumatta siitä missä yksikössä oon duunissa. Näinhän se maalaisjärjellä ajatellen pitäis ehdottomasti ollakin, mutta näinhän se ei yleensä mene. Täällä jokainen hoitaa omat lehmänsä.. Mä oon ehtinyt suorittaa ajoluvat aika monenlaisiin panssaroituihin autoihin, joten hommia on tiedossa tulevaisuudessakin kun nykyiselle yksikölle operaatioita tulee. Tänään kävi ranskalainen isoin päällikkö juttelemassa. Mä olin ihan varma, että hän yrittää torpata mun siirron, mutta ukko tulikin onnitteleen tutkinnon johdosta. Ranskalaisille toi on todella iso juttu. Siinä hyvällä fiiliksellä sovittiin, että mä annan apua aina tolle yksikölle kun vaan oon Kosovossa. Kiva vaihtaa yksikköä, kun ainakaan kenelläkään pomolla ei ole herne nenässä.
Nyt jos kaikki menee pulkkaan, niin ehdin siirtämään kamani ennen Suomilomaa. Se oliskin todella optimihomma, että lomalta palatessa olis uudet kujeet odottamassa.
Mä latailen muutaman kopterikuvan tohon oheen, kun nyt ne sopii tähän hetkeen. Tuolla kopterilla ei tosin lennetty, kun se on edelleen pajalla talvella tapahtuneen pakkolaskun jäljiltä. Mut samanlainen Super Puma se on mihin mulla on kelpuutus.
Niin ja kaikille mukavaa viikonloppua. Meillä on maanantai taas vapaa, kun nyt vietetään ortodoksien pääsiäistä. Viime vkl oli katolilaisten vuoro. Kätevä homma kun saa ylimääräisiä vapaita...

suht tuore fries master

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Rimpsakkaa pääsiäistä...

...toivotellaan maasta millä on velkaa enemmän kuin laki sallii...
Kaikesta huolimatta tänään oli vallan hieno päivä, aurinko paistoi täpöllä koko päivän. Aamulla tosin oli niin paksu merisumu, että vaikka meri on 20 metrin päässä mun partsista, niin se hädin tuskin näkyi. Ajelin 30 kilsaa Mt Olympuksen juurelle noin kilsan korkeuteen. Siellä ei ollut sumusta tietoakaan, mutta polut oli niin paksussa lumessa, että en jaksanut lähteä tarpomaan kovin pitkälle. Tunnin verran kikkailin ja otin kuvia. Sit sumu olikin jo hävinnyt, joten oli aika palkita itsensä bissella lämpimän auringon alla.
Tää kylä on varsin hiljainen, mutta toisaalta eipä ole kaupustelioitakaan piistillä. Saa olla ihan rauhassa. Ainoastaan muutamia hotelleja vasta auki, kausi alkaa paremmin vasta toukokuussa. Joka tapauksessa erittäin mukavaa päästä 3 kk tauon jälkeen huljutteleen varpaita meriveteen. Täällä sai heti kavereitakin, 3 mirriä oli odottelemassa mun partsilla. Niin siis sellaisia mirrejä, jotka kehrää kun niitä rapsuttelee.. Kävin ostamassa niille muutaman purkillisen sardiineja, mä luulen, että ne mirrit ei poistu tuosta partsilta koko kesänä.
Eipä muuta kuin mukavaa pääsiäisen jatketta - ottakaa lungisti, niin mä ainakin ajattelin tehdä.

kesis

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kaikenlaista

Huh, huh, olin tänään mukana elämäni huonoimmin organisoidussa operaatiossa. Tosin en ollut yksin tämän mielipiteen kanssa. Koko jengi kiroili, miten huonosti homma oli valmisteltu ja johdettu.
Eilen kävin hyvästelemässä tarkkailuryhmän aikaisen kaverini, joka ajelee huomenna himaansa Sofiaan. Bileet oli hyvin aluillaan, mutta ei auttanut, kun lähteä klo 2200 himaan. Aamulla oli herätys ennen viittä ja konttorilta lähdettiin puoli kuus liikkeelle. Päivälle ei tullut mittaa kuin 13 tuntia, mutta edellämainituista syistä tuntui kuin olis ollut vuorokauden duunissa. Noh, onneks noi hommat menee yleensä kuitenkin paremmin. Me ainoastaan avustettiin toista yksikköä joka oli jättänyt kaikki mahdolliset ennakkovalmistelut tekemättä, tuloskin oli sit sen mukainen.
Viikonloppu painaa päälle kovaa kyytiä. Sen verran ehdin katseleen eilen sääennusteita, että päätin lähteä viikonloppuna huljutteleen varpaita meriveteen Kreikkaan. Sitä maata pitää muutenkin avustaa taloudellisesti, joten sinne sitten. Siinä Paralian lähellä, minne menen, on Kreikan korkein vuori Olympus. Vois käydä patikoimassa siellä jonain päivänä. Topittaan sitä ei varmaan pääse, koska se on 2919m korkea, joten ylhäällä on varmaan reilusti vielä lunta. Mut kunhan käy katselemassa kuinka kesä saapuu vuorelle. Viikonlopuks on Paraliaan luvattu aurinkoa ja reilut 20 astetta, joten keli pitäis olla ihan jees. Sen jälkeen voikin rauhassa keskittyä pötkötteleen piitsillä ja päivittään brunaa. Ehkä pari bisseekin jossain vaiheessa. Matkaa sinne tulee noin 350 kilsaa ja siinä menee varmaan noin 5 tuntia. Toki riippuu aika paljon kuinka paljon rajoilla on ruuhkaa. Siihen tulee kuitenkin kolmen valtakunnan rajamuodollisuudet. Onneks tie sinne on ihan hyvässä kuosissa.
Hyvä hieman ladata akkuja, ens viikolla pitää pistää virallisesti siirtoprosessi käyntiin ja kävellä oman pomon luo kuunteleen hänen mielipiteensä siitä.

Oikein mukavaa pääsiäistä kaikille yhdessä ja erikseen.

viikonloppu kesis

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Aprillia

Tänä aamuna kun kurkisteli ikkunasta ulos, niin olin varma, että luonto on järjestänyt kunnon aprillipilan. Lunta nimittäin satoi ihan tuskassa ja lumisade jatkui useamman tunnin. Vuoret on varmuudella valkoisina lumesta huomennakin. Täällä Pristinassa maa on niin lämmin, että snöge häipyi sitämukaa kun se putoili maahan. Lämpötila tänään oli noin 15 astetta vähemmän kuin eilen. Onneks huomenna taas palataan kesäisiin keleihin ja ens viikolla tiedossa taas sortsikeliä.
Eilen oltiin suomalaisten kaiffojen luona saunottelemassa. Ilmeisesti oli jotain nestehukkaa, koska tänä aamuna oli aika nihkeä olo ja päähän koski..
Kämppis starttas eilen aamulla kohti pohjoista. 4 vuotta Balkanilla pulkassa, joten aika lähteä himaan. Tää talo onkin todella hiljainen, kun yläkerran kaverikin on Suomessa. Muutin kamani tänään tyhjäks jääneeseen huoneeseen, kun tää on jonkin verran isompi ja huomattavasti valoisampi. Tulipahan samalla tehtyä inventaario omille kamoille.
Ens viikko on meillä normi mittainen, mutta pari seuraavaa maanantaita on juhlapyhiä täälläpäin. Pitää seurailla sääennusteita, mihin suuntaan sitä lähtee viettään pääsiäistä. Tarkoitus on mennä Ohridille, mutta jos näillä kulmilla on huonot kelit, niin sit ajelen Kreikkaan. Siellä on näihin aikoihin yleensä aina lämpimämpää kuin Balkanilla. Molemmat pitkät viikonloput pitäis olla vapaat, joten johonkin mä kyllä ajelen täältä. Reilun 3 viikon päästä oliskin aika tulla ihmettelemään miltä stadi näyttää. Vaikka tuskimpa se kovin paljon on 8 kuukaudessa muuttunut. On kyllä sellainen fiilis, että on ihan loman tarpeessa.

Eipä täällä sen kummempia, oikein mukavaa huhtikuuta kaikille tasapuolisesti.

eutyöläinen