Colombo, Sri Lanka

Ajatukset hieman sekavia, kun katselin just Band of Brothersia. Kaverit otti iskuja vastaan Bastognessa ja hyökkäsivät Foyn kylään. Kaksi erilaista esimerkkiä esimerkkiä johtajuudesta. Aina kun katson tuon pätkän, se pistää miettimään omia pomoja työurallani ja löydän kyllä molempia esimerkkejä.

Mut sit takaisin tähän päivään, lento meni mukavasti, bongasin Istanbulin kentällä Kosovon aikaisen duunikaverini. Pidähän Matti K homma hanskassa loppuun asti siellä ja niinhän sä varmaan teetkin.

Välilasku Maleen, Malediiveille; uskomattoman huono kiitorata. En oo missään laskeutunut noin huonolle kentälle mitä toi on. Yritin kuvata videolle koneen nousun, se oli niin kuoppainen, ettei sitä videoa voi ladata mihinkään. Mielettömän makeita pikku saaria siinä Malediivien ympäristössä. Ainakin siltä näytti koneesta. 

Tänään Colombossa päivä kikkailua keskustassa. Menin sinne paikallisjunalla, kun asun täällä Sri Lankan Tikkurilassa. No tämä Wellawatta (hieno paikan nimi) on meren rannalla, Tiksi pelkästään joen varrella. Colombo on mukava kaupunki. Keskustaa ei ole pukattu liian täyteen siellä pääsi liikkumaan ihan mukavasti. Kaikkia vanhoja siirtomaavallan aikaisia rakennuksia ei ole tuhottu, vaan osa on korjattu uuteen uskoon. Mitään valtavaa nähtävyyksien tulvaa ei ollut tarjolla, mutta sitäkin enemmän värikästä elämää ja erittäin hyvää currya. Yksi parhaimmista curry seteistä, mitä olen eläessäni syönyt. Niin hyviä erilaisia makuja ja just sopiva after burn.

Tuossa kun kävelin varmaan reilut 10 kilsaa ja ajattelin kruunata päiväni aikallisella oluella ennen auringon laskua tajusin, että olutta ei myydä missään. Vihdoin yhden marketin yhteydessä oli kyltti, että alkoholia on myynnissä. Sieltä pari tölkkiä ja rannalle hörppimään. Yhtään terassia ei ollut, vaikka kävelin rantaviivaa 6-7 kilsaa. Tulipa siinä kävellessä mieleeni yksi pellolainen kaveri, jolla oli tapana toisinaan todeta reissussa, että kovin pitkät on ryypyn välit...

Ei ensimmäistäkään olutta myynnissä...

Huomenna olis tarkoitus matkustaa joko junalla tai bussilla rannikkoa eteenpäin. Mahdollisesti Galleen huomiseksi, mutta se sit selviää, miten matka edistyy.

Mukavaa viikonloppua kaikille.

Näillä eväillä mennän

Next destination - Colombo

10 päivää vierähtänyt edellisestä päivityksestä, joten pistetään pikku päivitykset.

Paluulento meni hyvin pitkälti niin kuten olin ajatellut, eli jouduin yöpymään Istanbulissa ja olin himassa vasta 20.11. Viikkoon on mahtunut kaikenlaista tapahtumaa. Nuoremmille varoituksena, että synttäribileet tässä iässä voivat aiheuttaa keskimääräistä kovemman krapulan. Noh, siitäkin on selvitty, itseasiassa samalla kun kirjoittelen, hörpin punkkua. Kyllä, kello on 14 ja hörpin jo punkkua. No se tietää sitä, että reppu on jälleen pakattu ja taas ollaan menossa. Huomenna siihen aikaan, kun keskipäivän harmaus stadissa on voimakkaammillaan, mun pitäis olla Colombossa, Sri Lankassa.
Se on aloituspaikka seuraavalle reissulle, jonka teemaksi olen keksinyt lähes täydellisen piitsin etsinnän. Täydellistähän ei ole olemassakaan, mutta katson kuinka lähelle sitä pääsen. Etsintä päättyy 30.01.2015 Singaporessa, mistä lennän takaisin Suomen talveen.
Lupaan olla kiipeämättä mihinkään, ettekä tule näkemään kuvia lumihuippuisista vuorista. Synttäribileissäni pistin kaverit katsomaan 900 kuvaa, joista noin 800 oli eri vuoria, joten ensi kerralla jotain muuta. Sen sijaan lupaan, että mikäli yhteydet toimivat, tulette näkemään erilaisia rantoja, piitsejä yllin kyllin. Ehkä lukijakunta voi päättää, onko mikään niistä lähelläkään täydellistä.

Jos jollain on hyviä vinkkejä, mistä täydellisen piitsin vois löytää, niin kertokaa se minulle, niin käyn vilkaisemassa, jos olen siellä suunnalla. Mut saa parhaiten kiinni sähköpostilla:
poku_rantanen@hotmail.com

Mukavaa joulun odotusta ja muistakaa olla kilttejä.

kesis

Gokyo - Kala Pattar - Imja Tse - Lukla

Laitetaan nyt toi vaellusreissun tarina pakettiin, ennenkuin poistun kokonaan Kathmandusta. Ylihuomenna pitäis lentää Vantaalle. Tosin Turkkilaisten lennot on olleet pari viimeistä päivää 5 tuntia myöhässä saapuessaan tänne. No jos näin käy ylihuomenna, se tietää ylimääräistä yötä Istanbulissa ja mikäpä kiire valmiissa maailmassa on.

Pääsin pari päivää sitten täällä saunaan, varmaan Kathmandun parhaaseen saunaan. Ennen vuorille lähtöä annoin palautetta (positiivista) Suomen suurlähetystöön. Olen niin monta kertaa kuullut paikallisilta asukkailta kehuja, kuinka Suomi tekee hyvää kehitysyhteistyötä rakentaessaan kaivoja ja yleensäkin vesiprojekteja. Noh, kerroin sen sitten lähetystöön ja sieltähän kiiteltiin palautteesta ja loppujen lopuks sain kutsun saunomaan. Lauantaina sit Jukan kanssa saunottiin ja parannettiin tovi maailmaa.
Suomen aikaansaannokset täällä ovat hyvä esimerkki siitä, kuin kun oikeat kaverit tekevät oikeita asioita, niin pienemmälläkin rahallisella panostuksella saadaan hyviä tuloksia aikaan.

Vaelluksesta vielä jotain kommentteja; Gokyo on Everestin alueen hienoimpia paikkoja monessa suhteessa. Hienoja järviä ja tietty ne ympäröivät maisemat. Myös jäävirta on massiivinen, vaikkakin se näyttäisi olevan enemmän kiviä kuin jäätä.

Gokyon jälkeen Cho La pass meni kuin olis ollut sunnuntai kävelyllä Nuuksiossa. Olisin voinut solan jälkeen vielä jatkaa matkaa, kun saavuttiin Dzonglhaan. Mun kantaja ei kuitenkaan halunnut jatkaa, vaan esitti, että mennän seuraavana päivänä suoraan Gorak Shepiin. No näin myös tehtiin. Dzonglhassa vietin taas unettoman yön. Unta max pari tuntia aamuyöstä. Katselin jo yöllä karttaa, että aamulla suuntaan alaspäin ja homma on siinä. Aamu ja auringon paiste kuitenkin muutti mielen. Käveltiin suht pitkä päivä Gorak Shepiin, missä on alueen viimeiset majatalot, ennen Everestin perusleiriä. Kävin vielä illalla kiipeämässä Kala Pattarin huipulle, kun ilma oli kirkas ja mahdollisuus kuvata Everestiä auringonlaskun aikaan. Gorak Shepissä oli myös uneton yö, kuten myös seuraava Lobuchessa. 3 vrk:n unisaldo oli vajaa 6 tuntia. Silloin tajusin, että näin homma ei voi jatkua. Lobuchessa kerroin kantajalleni Mekille, että nyt lähdetään Phericeen tapaamaan lääkäriä. Siellä on Himalayan Rescue Associationin vapaaehtoislääkäreitä duunissa kiipeilysesonkina. Ajatus oli, että jos sieltä löytyy apua ja saa luvan jatkaa, niin sit koukataan sitä kautta Chhukungiin ja Imja Tselle. Jos apua ja lupaa ei tule, niin sit Luklaan ja lento Kathmanduun. Phrericessa oli muistaakseni kiiwi lekuri, joka kertoi, että univaikeudet on todella yleisiä vuorilla, vaikka niitä ei muualla olisikaan. 90 taalaa maksoi konsultaatio ja 5 unipilleriä. Kävin täällä Kathmandussa hakemassa niitä apteekista lisää, 10 kpl täällä maksoi euron. No ilman niitä lääkkeitä mun reissu olis päättynyt viikkoa aikaisemmin.
Chhukungissa oltiin muutama päivä, kiipesin Chhukung Ri vuoren ja sit Imja Tse perusleiriin.
Siellä asiat tapahtui suht nopeasti. Saavuin leiriin klo 13 aikaan. Kokki teki heti safkaa omassa kokkiteltassa ja palvelu toimi muutenkin todella hyvin. Siellä oli yksi noin 7 hlö ryhmä, joka oli kiivennnyt aikaisemmin Mera vuoren. Mun lisäksi oli yks brittikundi ja 3 hengen ryhmä ausseja jotka liittyivät kiipeilyporukkaan. Leirin pomo tuli kysymään päivällä, että haluaako joku kiivetä jo tänä yönä. Mä oli heti käsi pystyssä ja se britti Tom halus kans kiivetä. No sit nopeasti kerrattiin kiipeilyyn liittyviä juttuja, harjoiteltiin jumarin ja laskeutumiskasin käyttöä. Iltasafka kuuden jälkeen sit pötkölleen muutamaks tunniks ja puolen yön aikaan ylös. Yhden aikaan lähdettiin liikkeelle, mentiin varsin kovaa kyytiä. Kiipeilyopas oli todella hyvä tyyppi, osas hommansa. Oli käynyt huiputtamassa Everestin kerran. 6 tuntia kiivettiin 1,2 km vertikaalia ja oltiin huipulla. Lopussa oli 200 m vertikaalia, joka oli todella rankka setti. Osittain se varmaan johtuu meidän kovasta alkuvauhdista, osittain siitä, että 45-50 asteista seinämää vaan ei kiivetä tuolla korkeudella kovin helposti.
Fiilikset huipulla oli kieltämättä hienot. Jollainlailla herkistävä fiilis. Porukkaa huipulle tuli kokoajan lisää ja se on varsin pieni pläntti, joten lähdettiin aika nopeasti alas. Keli oli kyllä loistava, yölläkään ei tuntunut kovin kylmältä, tosin meidän vauhdillakin voi olla tekemistä sen kanssa. Oltiin jo viimeisellä jyrkällä seinämällä, ennenkuin aurinko nousi. Tosin täysi kuu valaisi varsinkin jäätikköosuuden niin hyvin, että otsalamppuja ei tarvinut.
Sit paineltiin alas, perusleirissä ruokaa ja juomaa ja sit vielä jatkettiin Dingbocheen yöksi. Siinä oltiin kaikkiaan 16 tuntia liikkeellä.
Siitä eteenpäin mentiinkin vauhdikkaasti, yksi yö Namche Bazaarissa ja seuraavana päivänä Luklaan.
Luklassa oltiin jo koneessa kiitoradan päässä, kun tornista ilmoitettiin, että kenttä on juuri suljettu
liian kovan sivutuulen vuoksi. Onneks muutaman tunnin odottelun jälkeen tuuli tyyntyi hieman ja päästiin lentämään Kathmanduun. Siinäpä lyhykäisyydessään lähes kuukauden setti vuorilla. Yritän ladata viimeiset kuvat, jos kaistan nopeus antaa mahdollisuuden.

Surkya - Namche Bazaar - Gokyo

Yllättävän kova urakka katsella 2000 kuvaa läpi ja poimia niistä parhaimpia esittelyyn. Silmät väsyy kun tuijottaa 10 tuumaista näyttöä monta tuntia putkeen. Sinällään ollut kiva tehdä vaellus uudestaa tällä kertaa sängyssä pötkötellen ja bisseä hörppien. On siinä muutama lautasellinen momojakin syöty samalla..

Vaelluksesta muutama sana; Surkyan jälkeen Jiristä tuleva reitti yhdistyi Luklasta tulevaan reittiin ja se oli hienoinen kulttuurishokki. Toki kun monta päivää oli seurannut koneiden määrää Luklaa, tiesi olettaa, että siellä on aika paljon porukkaa. Täsmennyksenä sen verran, että Luklaan lennetään Dornier 228 koneilla, missä on ainoastaan 16 paikkaa matkustajille. Ihmisten määrä kuitenkin hieman yllätti. Toki samaa polkua mennään ylös ja alas, joten aamusta sitä porukkaa oli reilusti liikkeellä.

Namche Bazaar oli tietty kasvanut 12 vuodessa, mutta jotenkin se oli tapahtunut hillitysti. Namchesta suunta Thameen, missä otin varapäivän käyttöön. Oli oikeastaan pakko, kun muuten vertikaalia nousua muutaman vuorokauden sisällä olis tullut Gokyoon yli kilometri. Se oli tiennyt varmuudella ongelmia vuoristotaudin kanssa. Nyt tarkoitan nimenomaan vertikaalia nousua yöpymispaikkojen suhteen. Varapäivänä kävin patikoimassa läheiselle kukkulalle lähes 5 kilsan korkeuteen.

Eka varsinainen testi oli Renjo La. Thamen puolelta nousua solaan tulee kilometri. Se oli yks reissun rankimpia päiviä, eikä tilannetta helpottanut yhtään, että kiipeilyä edeltävänä yönä nukuin max 3 tuntia.
Eteneminen oli, kuin olis katsonut hidastettua filmiä, mutta yli mentiin. Toisaalta kaikki kaverit jotka aloittivat samaan aikaan tulivat vielä hitaammin. Gokyossa pari yötä, kiipesin siellä Gokyo Rin huipulle, noin 5300m. Tässä muutama kuva tuolta legiltä;