Tervehdys Puolasta !
Tuollaisessa paikassa ajattelin pötkötellä yön, hetki sitten siirsin autoni kuitenkin hieman sivummalle asutuksesta, itseasiassa hieman paremmalle paikalle, ehkä otan aamulla kuvan jos muistan. Mun sijainti Jos kiinnostaa, niin voi googlen katunäkymästä ja katsella, onko nykyinen sijainti parempi kuin aikaisempi.
Ai miksikö olen täällä, syy on hyvin yksinkertainen. Koko pohjoiseen Italiaan ennustettiin viikon kestävää reipasta sadetta. Päätöksentekohetkellä sateen ennustettiin jatkuvan vielä Giron etappien aikana. Olen kuitenkin kesämies joten kylmä vesisade päivästä toiseen ja matkamökkeily ei ole paras yhdistelmä. Tässä vaiheessa avuksi tuleekin tämän lajin paras puoli. Tovin siinä katselin, että missä sitten on paremmat kelit ja pohjoisestahan ne löytyi. Mulla oli muutenkin paikan vaihto edessä sunnuntaina, joten päätin sitten vaihtaa maatakin saman tien. Aamulla vaan navigaattoriin suunta Rosenheimiin ja liikkeelle. Matkahan ei ollut pitkä 430 km ja ajoin motaria lähes koko matkan. No se ei kuitenkaan tehnyt matkasta nopeaa. En ole ikinä nähnyt Euroopassa tuollaista ruuhkaa. Toki siinä ajaessa selvisi syykin, Pohjois Italiassa oli todella hyvät kelit, joten Itävallasta ja Etelä Saksasta oli lähes kaikki liikkeellä ja jonot oli sen mukaiset, kun piti palata sunnuntaina kotiin. Ajelin 10 tuntia yhdellä lyhyellä tauolla, ennenkuin pääsin perille. Parkkeerasin yhden ravintolan takapihalle ja kävin kysymässä voiko siinä yöpyä. Lupa myönnetty ja lupasin tulla syömään kunhan ravintolan kovin ryysis olis ohi. Niinä ravintolassa saikin konstailematonta saksalaista ruokaa.
Tänä aamuna heräsin jo viideltä ja kuudelta kun kylän bensis aukesi, lähdin liikkeelle. Tänään liikenne sujui ihan niinkuin Saksassa pitääkin. En poistunut motarilta, ennenkuin käännyin tänne kylään. Matka oli 809 km, joka on ihan älytön yhtenä päivänä matkamökillä, 3 taukoa ja ehkä 11 tuntia. Olin jo joskus aikaisemmin tehnyt karttaharjoituksia sillä silmällä, että Puolan rannikkoa olis kiva joskus fillaroida. No nyt ei voi mitään valtavaa siivua fillaroida, mutta huomenna ajan tuohon rannalle ja jonkin aikaa katselen miltä homma näyttää. Tarkoitus olis jossain vaiheessa kyllä tulla himaankin, kun pohjoisen reissu on sitten odottamassa. Tästä on 150 km tohon puolalaiseen kaupunkiin, mihin ajattelin huomennaparkkeerata.
Viimeisenä, ennenkuin pistän läppärin kiinni, kävin perjantaina ja lauantaina ajamassa Giro d'Iseon. Eli fillarilla järvi ympäri. Oli kyllä sykähdyttävä kierros. Ei voinut kuin todeta, että tuo reitti menee heittämällä kärkeen kaikista yksittäisistä pyöräreiteistä mitä olen ajanut. Aivan käsittämättömän kauniita pikku kaupunkeja reitin varrella. Reitti itsessään seuraa suurimmaksi osaksi ihan järven rantaa. Perjantain ajo kesti ihan tolkuttoman kauan, kun kokoajan piti ottaa kuvia tai muuten vaan hämmästellä näkymiä. Kirjoitan siitä ihan oman jutun, kunhan ehdin katsoa kuvat läpi. Kello on täällä 20.24 ja lämpömittari näyttää 23,5 astetta lämmintä. Kelin pitäis jatkua samanlaisena tämän viikon, joten pyrin paikkaamaan tämän parin päivän autossa istumisen reippaalla ulkoilulla tämän viikon aikana.
Loppuun muutama kuva:
|
Eilen ehti ihastelemaan maisemaa, kun suma seisoi
|
|
Tänään rekkamiesten kanssa tauolla
|
|
Vasemmassa reunassa näkyvän auton paikalle ajoin matkamöksän yöksi parkkiin
|
|
Kiva paikka tämä onkin. Joki päätyy Itämereen
|
|
Hieman raihnainen puolalainen mirri halus rapsutuksia ja saihan se niitä
|
|
Aika pitkä yhdistelmä ja ohjattiin työntämällä. Ehkä se onnistui pääsemään perille.
|