sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Eka vuosi pulkassa

Huomenna tulee vuosi kuluneeks siitä, kun omalta osaltani aloitin demokratian turvaamisen täällä Kosovossa.
Sitä juhlistettiin torstaina keilaamisen merkeissä ja perjantaina vedettiin kämppiksen kanssa pari pulloa skumppaa kämpillä. Eilen illalla ajeltiin kaverin kans Brezovicaan skimbaamaan. Oltiin yötä siellä
skimbakeskusessa, että aamulla valmiina rinteeseen. Olikin kaunis aurinkoinen päivä ja paikalliset sai jopa hissitkin toimimaan suht aamusta. Oikein hieno päivä siihen asti, kunnes huomasin, että hissijono
ryysiksessä joku oli pöllinyt lompakon repun sivutaskusta. No fyffee meni jokunen satku ja tietty lähes kaikki mahdolliset kortit. Tulipahan sit annettua taloudellista tukea sitä tarvitsevalle. Pitää selvitellä, mitä kautta saa uuden ajokortin, kun sekin meni siinä samalla, kuten myös virkamerkki. Huominen meneekin varmaan kun raportoi asiaa paikalliselle poliisille.

Eka viikko uudessa duunissakin takana. Ihan hyvältä vaikuttaa, Seuraava kuukausi voi olla hieman siirtymäkautta, kun jengiä lähtee aika paljon pois, pomo, sekä varapomo ja uus pomo tulee alueelle vasta huhtikuun alussa. Suurin totuttelu on, kun nyt pitää mennä duuniin jo kahdeksalta, ennen duunit alkoi ysiltä. Pitää pikkuhiljaa opetella tuntemaan paikallinen yhteistyökumppani, tällä alalla kun kaikki toiminta perustuu luottamukseen. Käsitykseni mukaan paikallinen tarkkailuporukka on hyvässä iskussa, joten perusasiat on kunnossa.
Tällaisia terveisiä täältä Balkanin Pariisista, pitänee kohta lähteä vällyjen alle, niin jaksaa huomenna hinautua duuniin.

eulextyömies

maanantai 21. helmikuuta 2011

Back in business

No niin, reput on purettu, pyykit pesty ja duunissakin on käyty.
Loma oli oikein jees, niinkuin niillä on tapana olla. Yleensä lomalla on kuitenkin keskinmäärin
mukavampaa kuin duunissa, niin tälläkin kertaa.
Lech on hieman erilainen itävaltalainen skimbakohde. Kyllä siinä sellainen tietynlainen clamourin
leima oli, kun frouvat istuu afterissa turkikset päällä. Kovin paljon ei näkynyt hiihtopummien näköistä
porukkaa. Olihan se kauttaaltaan hieman kalliimpi, kuin Itävallan kohteet keskimäärin, mutta toisaalta
systeemit kyllä toimi ihan hienosti. Lunta olis saanut olla enemmän, eipä tarvinut offisuksia viedä rinteeseen. Kelit oli sinällään hienot, kun sitä lunta ei satanut, niin vastaavasti aurinko paistoi sitäkin enemmän. Siltä osin kelit ei olis voineet olla paremmat. Rinteetkin oli ihan hyvässä kunnossa, joskin paikoitellen jäiset.
Tänään käpöttelin aamusta uuteen duuniin. Lunta satoi suht reippasti, tosin iltapäivällä sade tuli vetenä.
Näin uuden pomonkin, ihan asiallinen hemmo. En kuitenkaan viitsinyt ihan eka tapaamisella kysellä seuraavaa lomaa. Huomenna toki vois jo hoitaa sen asian kondikseen.
Iltapäivällä kävin lunastamassa paikalliselle salille vuoden kortin. Nyt vaan sit kovaa treeniä, että on kesäksi kondiksessa.
Perjantaina ennen lomalle lähtöä, tapasin pikaisesti paikallisen yhteistyökumppanini. Todella asiallisen oloinen suht nuori hemmo. Kaveri innostui kovasti, kun kuuli mun aikaisemmasta työkokemuksesta. Yhteistyö toimii varmaan ihan hyvin. Kaveri puhui vielä sen verran hyvää englantia, ettei tarvitse käyttää tulkkia, joten duunihommat vaikuttaa ihan asialliselta. Tosin nykyinen pomo lähtee himaan 3 viikon kuluttua ja hänen tilalle tulee saksalainen kaveri. Sen näkee sit aikanaan, mitä uus kaveri tuo tullessaan. Katselen noi Lechin kuvat läpi, jos sieltä sais jonkinlaisen kuvakoosteen tuunattua.
Oikein lupsakkaa pakkasviikkoa sinne kulmille.

eulextyömies

torstai 10. helmikuuta 2011

Viikko kohta taputeltu

No niin, taas on kamat pakattua ja valmiina lähtöön. Lauantaista lähtien elämä onkin pääasiassa alamäkeä.. Huomanna käyn vielä pikaisesti uudessa duunissa ja sit kentälle.

Sain tänään perehdytystä uuteen duuniin. Itseasiassa svedu hoiti hommansa oikein hyvin. Siinä juteltiin kaffeella pari tuntia yleistä höpinää työnkuvasta ja sit käytiin läpi raportointia. Huomiselle aamulle jää osalistuminen uuden yksikön viikkopalaveriin ja sen jälkeen pikaiset kaffeet kaverin kanssa, ketä/kenen yksikköä tulen mentoroimaan. Ainakin tämän päivän jutustelun mukaan pakallinen yhteistyökumppani on erittäin motivoitunut ja fiksu kaveri. Eli yhteistyö varmaan sujuu oikein hyvin. Kaveri puhuu englantiakin sen verran hyvin, että ei tarvii käyttää tulkkia keskusteluissa, mikä on erinomainen juttu.

Loman jälkeen voi sit aloittaa raporttien lukemisen, niin pääsee jyvälle, mitä siellä on vuoden aikana tehty. Ihan kiva fiilis tuli uudesta hommasta. Ainoa haittapuoli minkä tänään huomasin, oli todella surkea toimisto. Uusi konttori on Pristinan pääpoliisiasemalla, joka on tehty miljoona vuotta sitten. Meitä on 3 kaveria todella pienessä huoneessa. Toisaalta jokaisella oma pulpetti ja tietsikka, joten kaikki tarpeellinen löytyy. Niin ja aina voi ottaa oman läppärin mukaan ja mennä johonkin terdelle kafeelle, missä on wifi ja tehdä kirjalliset hommat siellä...

Nyt on kuitenkin aika ottaa lasillinen lomanaloitus punkkua, kuten meillä on ollut täällä tapana. Kämppis suuntaa huomenna Dubaihin lomailemaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille,

freerider

maanantai 7. helmikuuta 2011

Varma kesän merkki

No niin, kesä tulee ihan just, koska tänään näin Pristinassa ekan minihameen. Pääskysistä täällä ei ole tietoakaan, ainakaan siis sellaisista mitkä lentää, mutta kesän merkit siis ilmassa.

Viikonloppuna oli kaikenlaisia peijaisia, ensin mun läksiäiset torstaina, perjantaina jatkettiin keilauksen ja jazzbaarin merkeissä. Läksiäiset meni ihan mukavasti, syötiin pitkän kaavan mukaan ja tokihan siinä meni jokunen pullo punkkua ja rakiaakin meni illan mittaan. Perjantaina käytiin tarkastamassa uus jazz baari, mikä on avattu äskettäin. Kai sitä sit oli liian selvinpäin, kun ei pystynyt kovin pitkään oleen siinä tupakansavussa. Lauantai meni toipuessa ja hieman ulkoillessa Germiassa. Illalla sit kokkailin texmexiä
kun naapuritkin tuli kylään.

Vieläkin hieman toipumisvaihe menossa. Eilen käytiin kans ulkoilemassa, vedettiin suht hyvä lenkki.
Tänään tossa meilailin ja tekstailin sille svedulle, kenen hommat mun pitäis ottaa hoitaakseen, että joko alettais tekeen handoveria. Kaveri vastas, ettei pysty ennenkuin ens viikolla. Pomon pitää kuulema olla paikalla ja se on tän viikon lomilla. Loppujen lopuks sovittiin tapaaminen torstai iltapäiväks. Siitä tulee sit todella köykäinen tietojen vaihto, mutta minkäs teet. Noilla merkeillä mennään ja se on varma,
että perjantaina pitää olla sen verran ajoissa kentällä, että ehtii koneeseen. Kahdet sukset on jo voideltu ja pistetty pakettiin. Ei voi ottaa sitä riskiä, että Lechiin sataa kunnolla lunta ja mun offisukset on himassa.
Täällä on ollut todella hienoja kelejä, yöllä ehkä pikkuisen pakkasta, mutta päivällä reilu 10 astetta lämmintä. Loman jälkeen voikin jo juoda kaffetta keskustassa ihan terdellä. Uus duunipaikka on ihan ydinkeskustassa, joten siitä on hyvä mennä kaffeelle ja lunchille jos työkiireiltä hetkeks ehtii..

eulextyömies