maanantai 27. kesäkuuta 2011

Talvi tulee, oletko valmis..

No niin, päivät lyhenee kovaa kyytiä ja kohta on joulu..
Täällä toi otsikko on lähes ajankohtainen. Perjantaina kun lähdettiin ajeleen Ohridille, oli tosiaan 40 astetta. Kun tultiin eilen takaisin, niin oli enään 20 astetta. Nyt kieltämättä tuntuu kylmältä, mutta todella mukavalta. Ei tarvii hikoilla duunissa ja jaksaa hieman treenatakin. Ei ehkä muutenkaan kannata vielä kirjoittaa Santalle, on siihen jouluun sentään vielä aikaa.
Meidän naapurustossa alkaan olla hiljaista. Mun kämppis starttas perjantaina ja naapurista lähti yks kaveri tänä aamuna. Uusia kavereita ei ole tulossa lähiaikoina, joten alkaa porukka pieneneen. Mä aloitan pakkaileen ja tän viikon aikana siirrän kamani tuohon naapuriin. Grillaushommat jatkuu tuossa naapurissa vielä monta kuukautta. Jussi Ohridilla oli oikein mukava, paranneltiin maailmaa ja syötiin hyvin. Nyt jaksaa painaa duunia pari viikkoa ja sit ajelen Italiaan Dolomiiteille haistelemaan raikkaita tuulia.
Ilmeisesti Suomessakin oli luettu jussiohjeeni, koska hukkuneita oli noin vähän, hyvä näin. Nautiskellaan kesäkuun loppupäivistä ja ollaan ihmisiksi.
eulextyömies

perjantai 24. kesäkuuta 2011

41,3

Otsikon mukainen lukema on mittarissa varjon puolella kun ihan kohta lähdetään ajeleen Ohridille.
Onneks Audissa on hyvä ilmastointi, muuten vois olla nihkeä ajomatka.
Kaikille edelleen hyvää jussia, ja pidetään se pää pinnalla.

jussikesis

torstai 23. kesäkuuta 2011

Keskikesän juhlaa

Nopea tarina tähän, kohta painuttava pihalle grillaamaan. Pistetään kämppiksen kanssa viimeisen kerran grilli tulille, Mika starttaa huomenna stadia kohti lopullisesti.
Täällä ei tietenkään jussia juhlita mitenkään, paitsi ehkä me jonkinlaiset varjobileet järkätään viikonloppuna Ohrid järvellä. Juhlikaa te siellä perinteiseen tyyliin, mitä ikinä se sit onkin. Täällä todellakin on keskikesä. Yritin käydä lenkillä äsken, mutta kun varjossa on lämmintä 34 astetta, niin silloin vaan on liian kuuma valkoiselle miehelle.
Muutenkin ollut viikko täynnä äksöniä. Keskiviikkona kun olin toimistossa, yhtäkkiä jääkaappi mossahti oikein kunnolla. No kaappi sentään ei hajonnut, mutta siellä ollut jäätynyt kokoistölkki meni palasiksi ja jäätynyttä kolaa oli ihan kaapin jokaisessa kolossa. Siinä oli sit kunnon siivoustalkoot.
Sen jälkeen oli Pristinassa lähes ulkonaliikkumiskielto, kun paikallinen radikaalipuolue järjesti korrupion vastaisen marssin. Mä satuin tietty oleen syömässä just niiden reitin varrella. Olihan siinä marssiporukassa ihan lämmin tunnelma..
Noh, ei tämän enempää väsyneitä tarinoita, palaan asiaan joko Ohridilla tai sit alkuviikosta Pristinasta.
Nauttikaa keskikesästä, siihen kuuluu toisinaan myös vesisade ja hieman viileämmät kelit..
viikonloppukesis

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Home sweet home

Kreikkaa on taas tuettu sekä rahallisesti, että henkisesti.
Oli todella mukava viikonloppu, kiva nähdä kavereita kenen kanssa tehtiin vuosi duunia. Taidettiin siinä menneitä muistellessa ottaa pari drinkkiäkin.
Aurinko paistoi asiaankuuluvasti ja lämmintä oli reilut 30 astetta. Hotelli suoraan piitsillä, joten kaikki ainekset hyvälle viikonlopulle oli, joten sellainen siitä sit tulikin.
Lähes 5 tunnin ajomatka Paraliaan on, joten ihan joka viikonloppu ei jaksais kyllä lähteä sinne. Ens viikonloppuna sit vietetään keskikesän juhlaa Ohridilla. Tosin täällähän jussia ei juhlita mitenkää, mutta ehkä me keksitään jotain ohjelmaa. Huh, kesä menee kyllä sellaista vauhtia, että ihan hirvittää. 3 viikon päästä lähden autoileen Italiaan pariks viikoksi.
Toivotaan, että sinnekin suunnalle tulis kunnon kesäkelit jussiks. Täällä nyt vaikuttais olevan toi reilu 30 astetta ens viikoksi, joten tarkenee.
Oikein lupsakkaa alkavaa viikkoa sinne, huomenna taas jatkuu kuntokuuri.
eulextyöläinen

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Back in business

Terkut hikisestä Pristinasta. Otin lähtiessä stadista helteet mukaan, pahoittelen tapahtunutta. Tosin voi olla, että mulla on tuonne alakertaan niin hyvät suhteet, että sieltä ohjaillaan kelejä. Niin ja tuolla alakerrassahan on tunnetusti kuuma...
Oli oikein mukava loma stadissa. Tietysti olisi pitänyt nähdä vielä useampia kavereita, mutta toisaalta joskus on ihan kiva vaan pöjöttää omassa sängyssä ja tuijottaa telppiä. Sen verran harvinaista herkkua se on. Mut ens kerralla sit..
Eilinen päivä duunissa oli hieman tukkoinen, kävin vielä duunin jälkeen kostoks vetämässä reilun parin tunnin lenkin vuorilla. Tänään oli todella jees päivä, saatiin todella hyvin hoidettua hommia. Vois jopa sanoa, että olis hieman valoa kajastanut putken päästä. Tosin tuli kyll painettua duunia sen verran urakalla, että huomenna pitää keskittyä enempi makiaaton juontiin terdellä.
Tehtiin tänään vuokraisännän kans suullinen soppari uusista asumisjärjestelyistä. Mä muutan kuun vaihteessa tohon naapuriin. Vuokra pysyy samana ja saapahan asustella jatkossakin ihan mukavasti. Varsinkin kesällä tää on todella mukava paikka asustella, kun pystyy grillaileen omalla kotipihalla.
Viikonloppuna suunnataan Kreikan Paraliaan. Siellä on meidän vanhan tarkkailuryhmän kokoontuminen. Porukkaa tulee Saksaa myöten muistelemaan vanhoja hyviä aikoja. Kelitkin suosii, ennusteiden mukaan kelit vaan lämpenee ja kohta hikoillaan jo reilun 30 asteen lämmössä. Toivotaan, että tuulet kääntyy etelään ja täältä puhaltelis kuumat tuulet sinne asti lämmintä.
eulextyömies