sunnuntai 27. toukokuuta 2012

27 -> 9

Otsikko kertoo sen kuinka homma etenee. 27 kk Balkania tällä reissulla pulkassa ja 9 jäljellä, mikäli sitä ennen ei potkita pois firmasta. Ajan kulumisen huomaa oikeastaan parhaiten sillä, että porukka täällä missiolla vaihtuu ja vanhoja kavereita on entistä vähemmän jäljellä. Toisaalta kesällä on tulossa ainakin yks saksalainen takaisin missiolle, kenen kanssa tehtiin vuosi yhdessä duunia tarkkailuryhmässä. Kieltämättä ajatus paluusta Suomeen alkaa tuntua entistä konkreettisemmalta. Kesä täällä menee aina nopeasti ja talveksi taas olen säästänyt lomaa suht reilusti.
Tämä viikko meni taas pikavauhtia. Viime viikot on ollut positiivisen paljon duunia tarjolla. Tiistaina yöllä toteutettiin yks operaatio. Oli suht räyhäkkä fiilis, kun auringon noustessa lennettiin kahdella Super Puma kopterilla pohjoisen suuntaan. Eka kertaa operaatiossa testattiin köysilaskeutumista. Homma meni meidän osalta todella hyvin. Tuollaisessa hommassa on kuitenkin omat riskinsä olemassa. Helikopterien miehistö oli ihan innoissaan, kun päästiin toteuttaan tuollainen operaatio ja sit kun se meni kaikkiaan hyvin. Kyllähän siinä kerosiini haisi nenään aika kauan vielä päivälläkin kun aamuyön olin kopterissa hoitamassa omaa osuuttani.
Tänne saapuneista viesteistä päätellen teille on kesä saapunut Suomeen. Täällä on melkoisen vaihtelevaa keliä, samana päivänä sataa, paistaa, on pilvistä. Onneks ei lumisateita sentään enään. Keli on ihan lämmin, mutta ei nyt mikään helle. Tosin eiköhön ne helteetkin taas kohta palaa. Ennenkuin syksy tulee, varmaan muutamaan otteeseen ehtii vielä kiroillakin kuumuutta. Kesämökkikauden avaus Ohridilla on vielä hoitamatta. Jos vaikka jussiks yrittäis päästä sinne.
Meidän yksikön muuttohommista Mitrovicaan ei ole tullut mitään tarkempaa aikataulutusta. Kai se toimisto siellä on vielä remontissa tai jotain vastaavaa. Muutto vois tulla ajankohtaiseksi heinäkuussa, en usko, että juurikaan sen aikaisemmin.Vielä en ole aloittanut pakkaamaan, enkä aloitakaan, ennenkuin siirrosta tulee kirjallinen määräys.
Eipä täällä tämän ihmeempiä. Varailin tossa lennot stadiin heinäkuun puoliväliin, joten nähdään siellä sitten.

Tämän blogin välityksellä vielä voimia nuorelle kollegalle joka taistelee meikussa hengestään. Never give up!

eutyömies

perjantai 18. toukokuuta 2012

Miks ei aina vois olla viikonloppu..

Viikko ikäänkuin pulkassa. Aika paljon sattunut ja tapahtunut tällä viikolla. Vaikka ajoittain hieman raskastakin, mutta toisaalta kiva painaa duunia oikein kunnolla. Eilen aamulla käytiin pidättämässä yks entinen poliisi ja Kosovon poliisi pidätti 3 nykyistä kollegaansa epäiltynä yhden ravintolan räjäyttämisestä vuonna 2007. Näin ainakin lehdet kirjoittavat tänään. Samasta jutusta on jo tuomittu 2 poliisia aikaisemmin 25 vuodeks vankilaan. Kai siinä oli kyse kostosta, koska niiden yksikön yks kaveri oli tapettu ja pommilla haettiin siihen kostoa tai oikeutta. Onneks tämä järjestelmä toimii nykyään hieman paremmin ja oikeutta jaetaan pääsääntöisesti oikeussalissa.

Tänään vaihteeks harjoiteltiin köysilaskeutumisia. Pyöritettiin sitä eka kertaa kahdella köydellä samaan aikaan, joten jouduin kunnolla FRIES masterin hommiin. Voi olla, että jossain vaiheessa tuota taktiikkaa vielä käytetään operaatiolla. Homma meni aika mukavasti, kun sitä aikamme treenattiin. Alku oli hieman nihkeää, kun eka yrityksellä jouduttiin vetään alas, kun kopterissa oli ongelmia. Muutama kaveri oli jo sitä mieltä, että kyseiseen kopteriin ei enään nousta. Noh, aikansa yks mekanikko oli mottoritilassa ja sai tuunattua moottorin kondikseen. Sen jälkeen päästiin keskittymään varsinaiseen asiaan. Meni jopa hieman päivä pitkäksi, mutta eipä siitä kukaan mussuttanut, vaikka perjantaina mieluusti kyllä lähtis ihan ajallaan viettämään viikonloppua.
Veikeää porukkaa se kopterin miehistö, kun niitä on oppinut hieman tuntemaan.

Pikkuisen puun takaa tuli, että Serbiassa on sunnuntaina taas jotku vaalit ja meillä on käytännössä koko yksikkö lauantaina puolesta päivästä duunissa su iltaan saakka. Onneks mä olin tehnyt ilmoituksen jo aikaisemmin, että lähden Ohridille, joten mulle se ei napannut. En mä mihinkään Ohridille jaksanut lähteä enään ajamaan, kun duunissa meni sen verran pitkään, joten pitää huilia himassa. Huomiseks ja pyhäks on luvattu hellettä ja onhan huomenna mesuliigaa jä lätkääkin tiedossa, joten parempi vaan chillailla himassa.

Tänään pidetään vielä pikku yhteenvetoa viikon tapahtumista duuniporukalla, voipa olla, että siinä otetaan pari bisseäkin, kun möte on irkkubaarissa..

Mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle.

eutyöläinen

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Aivan loppu pikkulauantaina

Viikko taas kääntymässä lopuilleen. Kosovo on esittänyt muutaman päivän sisällä lähes koko säärepertuaarinsa. Viikonloppuna paistateltiin 30 asteen lämmössä ja maanantain alkoi monsuuni ja lämmöt putos 10 asteeseen.
Tänään oli taas ihn ok keli ja ens vkl olis grillauskeliä tarjolla. Katsotaan sit, grillataanko omaa nahkaa vai jotain muuta.
Duunihommat näyttää siltä, että Mitrovicaan muutto on edessä. Tosin kun täällä kukaan ei osaa tehdä päätöksiä, niin jäädään odotteleen kirjallistä määräystä ennenkuin pakkailen yhtään mitään. Muuten on ollut ihan kohtuullisesti sähinää duunissa. Porukkaa on kotiutunut ja just tuli uusia ranskalaisia tiimiin. Meidän yksiköstä sai 5 kaveria kenkää kesäkuisen organisaatiouudistuksen yhteydessä. Siellä on aika monella nuoli lytyssä aika pitkään. Mulla pitäis hommat jatkua helmikuulle asti, jolloin on korkea aika poistua Balkanilta.
Huomenna olis jotain operaatiota, kun konttorilla pitää olla jo aamu neljältä. Noh, pääseepä sit aikaisemmin pois duunista. Tosin huomiselle oli kaavailtu köysilaskeutumisia kopterista, mutta toivottavasti se siirretään myöhempään.

Ajatuksena olis avata "kesämökkikausi" Ohridilla ens viikonloppuna. Tosin pitää vielä hetki miettiä, jaksaako lähteä ajeleen edestakaisin sinne. Lauantaina tulee futiskauden huipennus, kun Bayern voittaa mesuliigan finaalin. Lauantaina olis parit läkisäisetkin, joten aika paljon olis ohjelmaa täälläkin.
Muuten kaikki on ennallaan täällä Balkanilla - business as usual.

Kesäisiä hetkiä sinnepäin, eutyömies kömpii kohta vällyjen alle ja yrittää nukkua hetken ennen duunia.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Home sweet home

Paluu Balkanin Pariisiin eilis iltana oli ihan jees. Pristinan kentällä oli vielä iltasellakin reilu 20 astetta, joten ainakin kesä täällä on. Suht huonosti nukutun yön jälkeen kun starttailin aamulla duuniin, niin oli ihan sortsikeli. Toisaalta kun saa nukkua yönsä kotosalla, niin sekin on ihan plussaa.
Duunissa oli ihan kunnon myllerrys menossa kun palasin. Kundit oli itseasiassa eilen pitkän päivän duunissa, kun Serbiassa järjestettiin pressanvaalit. Serbit järjestivät äänestyspaikkoja Pohjois Kosovon serbialueille, vaikka ne oli erikseen kielletty. Eipä siitä silti mitään isompaa hämminkiä aiheutunut.
Mun ranskalainen pomo oli sit kertonut mun duunikavereille, että lähden pois yksiköstä. Sain jo viikolla muutaman meilin, missä asiaa tiedusteltiin. Tämä päivä sit meni enempi selitellessä tilannetta. Surkeinta tuossa jutussa on, että en varmaan edes siirry mihinkään, vaan muutan noiden kavereiden kanssa kesäkuun puoliväliin mennessä Mitrovicaan. Toisaalta oon jo henkisesti asian hyväksynyt, joten sen mukaan eletään.
Oli ihan kiva käydä Suomessa. Aika paljon ehti näkemään kavereita, mutta paljon jäi näkemättäkin. Kun on 8 kk poissa kotimaastaan, niin siinä kerääntyy kaikenlaisia asioita hoidettavaksi. Samoin Levin reissu ja vappupäminät vei oman aikansa. Nyt on taas aika asettua aloilleen, treenata kunnolla ja elellä muutenkin hieman terveellisemmin. Sen verran monena iltana tuli hörpittyä viiniä, että aikansa kestää, ennenkuin elimistö taas puhdistuu. Seuraavan kerran tuun stadiin ehkä heinäkuussa. Paljolti riippuu duunikuvioista, mitä tuolla tapahtuu lähiviikkoina.
Eipä täältä tämän kummempia, kello soi aamulla 06.50, joten ehtii ajaa kuntofillaria tunnin, ennen duunia.

Mukavaa kesää sinnekin, toivottavasti se saapuu sinne pian. Jos kyllästyttää odottelu, niin Balkanin Pariisiin on suht lyhyt matka. Tämä kesä on viimeinen, kun mun opaspalvelut on saatavilla. Meidan palatsissa kyllä riittää majoituskapasiteettiä.

eutyömies