perjantai 28. lokakuuta 2011

No huh huh

Aivan kauhea hedari. Ibuprofeiini ei tunnu auttavan ollenkaan. Rakia - punkku yhdistelmää en suosittele kenellekään, jos ei sit tarkoituksellisesti halua itselleen älytöntä hedaria. Jos jotain positiivista tilanteesta haluaa löytää, niin onneksi en lähtenyt enään jatkoille safkan jälkeen. Svedu herrasmiesten kanssa poistuttiin melkoisessa myötäisessä takavasemmalle kun muut lähtivät jatkamaan. Tänään tehdään hieman liukuvaa työaikaa, kohta pitäis lähteä konttorille. Taitaapa mennä tää päivä lähinnä makiaattoa juodessa.
Duunin jälkeen kyll pistetään grilli tulille. Makeet kelit jatkuu edelleen. Vajaa 20 lämmintä, mukavasti paistelee. Ja samanlaista keliä ennustettu seuraavan 10 päivän ajaksi. Hiihtokelejä on siis turha odotella lähiaikiona, joten nautitaan kesästä.
Lupsakkaa viikonloppua kaikille.
eutyömies

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pikkulauantaita Pristinasta

Työläisen viikko on jo kääntynyt paremmalle puoliskolle ja viikonloppu tulee taas ihan just. Edellinen viikonloppu meni ihan mukavasti, tosin ne serbikylässä olleet bileet oli suht fiasko, mutta lähdin sit ajoissa sieltä keskustaan. Ei vaan pystynyt oleen pienessä baarissa, jossa kaikki poltti röökiä ihan ketjussa. Sit vielä kun entisen jugoslavian alueelta tulleet duunikaverit rupes laulaan oikein urakalla, niin silloin oli aika lähteä. Keskustan irkkupubissa tapasin tuttuja, jopa pari tuttua brankkaria stadista ja Vantaalta. Kundit oli parin viikon reissulla kouluttamassa kosovolaisia brankkareita.
Huomenna olis oman duuniporukan läksiäisiä. 3 kaveria lähtee himaan ens viikolla, joten sitä juhlitaan sit oikein kunnolla. Voi olla, että pe aamusella ei mennä kovin varhain duuniin. Tarvittaessa työajassa on hieman joustoa käytettävissä..
Ens viikko sit vielä duunia ja sen jälkeen kohti Espanjaa. Toki käyn moikkaamassa Pulkkisen Jormaa Fuengirolassa ja katsomassa miten tuo ulkosuomalaisten yhdyskunta siellä toimii. Sit varmaan kurvailen rannikkoa pitkin Portugalin suuntaa. Sen kummempaa suunnitelmaa ei ole, joten fiilispohjalla mennään.
Ens viikoks ja viikonlopuks on edelleen luvattu mukavia kelejä. Voipa olla, että pistetään vielä grilli tulille joku päivä. Eipä täällä tämän kummempia, eilen suunnittelin jo seuraavan kevään ja kesän lomia. Aika menee nopeesti ja kun lomat suunnittelee suht ajoissa, niin voi olla, että ne saa pitääkin haluamanaan aikana. Tammikuun Thaimaan reissun jälkeen ehtis tekeen pari skimbareissua, ehkä yks Bulgariaan, jos sinne sattuu tulee kunnolla lunta ja toinen vaikka Italiaan.
Noh, pitää nyt kuitenkin ensin käydä siellä Espanjassa.
Oikein lupsakkaa loppuviikkoa kaikille.
eutyöläinen

perjantai 21. lokakuuta 2011

Eulex työmiehen perjantai

Niin on taas työviikko pulkassa. Ja ihan kuten Irwinin aikaan, niin työviikon päättymistä on tietty aina syytä hieman juhlia. Nyt voi kyllä ihan hyvällä fiiliksellä juhlistaa hyvää oloaan. Ainakin eka duuniviikon jälkeen uudessa yksikössä, olen todella tyytyväinen. Onneks pidin pääni ja lähdin tuohon yksikköön duuniin, enkä palannut entiseen tarkkailuyksikkööni. Tietty se olis ollut helpoin ratkaisu mennä tuttuun porukkaan tekemään hommaa minkä osaa, tuttujen kavereiden kanssa. Tässä vaiheessa tuntuu, että toi valinta menee top 10 parhaiden valintojen joukkoon elämäni aikana. Ei ihan helppo valinta kaiken painostuksen keskellä, mut hyvä näin. Toki 1 viikko ei vielä ole koko totuus, mutta alku on erittäin lupaava.
Vielä kun välit ei menneet hakauksiin tarkkailuryhmän kundien kanssa, niin entistä parempi. Itseasiassa olen tänään menossa niiden kanssa johonkin yksityisbileisiin pieneen serbikylään. Siellä on meille ravintola varattu, luvassa tuhtia serbisafkaa, rakiaa ja jopa bändi soittamassa. En edes tiedä, ketä kaikkia sinne tulee, mutta ilta sen näyttää. Todella hienoa, kun pystytään olemaan kavereita, vaikken enään olekaan niillä duunissa. Itseasiassa yksiköiden välillä on hienoinen kissa - hiiri tilanne, onneks ei henkilöiden välillä.
Tällä viikolla on joka päivä ollut treenipäivä. Ei hullumpi homma, kun meidän leirissä on ihan hyvä sali. Treenaaminen on lähes puolipakollista, kun tossa jengissä pitää olla hyvässä kuosissa. Mä taidan olla porukan vanhimmasta päästä, mutta ei auta, kuin pysyä poikien peesissä.
Se alkava talvikin vetäytyi takaisin ja tää viikko on nautittu 20 asteen päivälämpötiloista. Eilen kävin juoksemassa Germiassa tunnin lenkin sortseissa ja t-paidassa. Ei voi moittia ollenkaan.
Noh, eipä täältä sen kummempaa. Juon Pejani loppuun ja päätän sisällöttömän tarinani täältä Balkanin Pariisista tähän.
Jälleen kerran mukavaa viikonloppua kaikille.
viikonlopputuristi

tiistai 18. lokakuuta 2011

Tänään oli hyvä päivä

Kertakaikkiaan hyvä päivä. Olin eka kertaa uudessa duunissa. Yksikön pomo heitti mut heti estradille ekassa palaverissa. En oo kyllä vielä tähän päivään mennessä saanut noin hyvää vastaanottoa missään duunissa. Koko porukka antoi valtavat aplodit, teki kyll mieli kysyä, et onks tää vidduilua heti alkuun..
Kyll siellä ainakin on hyvä meininki, jäljellä olevat 16 kuukautta menee varmaan aika nopsaan. Mulla on siinä ihan passelisti duuniakin, joten ei tarvii pelkästään istuskella konttorilla ja pyöritellä peukaloita. Joka päivä klo 14 briiffin jälkeen voi mennä treenaamaan, jos ei oo mitään operaatiota just päällä.Aika paljon voi syyttää itseään, jos ei reilun vuoden päästä ole suht hyvässä kuosissa.
Huomenna pitää vielä varmistaa lomahommat, että reilun parin viikon päästä pääsee kierteleen autolla Etelä Espanjaa ja kenties Portugaliakin.
Nyt on parina aamuna ollut pakkasta. Saa rapsutella auton ikkunoita skrapalla ihan tosissaan, että saa ne puhtaaks. Päivällä sit on vajaat 20 astetta, jos aurinko paistelee, kuten tänään.
Tossa muutama viikko siiten päätin palkita itseni talvilomalla ja ostin lennnot vuoden vaihteessa Bangkokiin. Ostin ne paikallisesta matkatoimistosta, vaikka yleensä ostan kaikki lennot netin kautta. Toisinaan noilta saa lentoja halvemmalla kuin netin kautta, niin nytkin. Pari päivää sitten aloin katseleen niitä lentoaikatauluja netin kautta. Lyödessäni varauskoodin, niin se ilmoitti, että liput on peruttu. Sit kun tulin himaan, niin huomisn, että menolento oli kirjattu 29.9 vaikka sen piti olla 29.12. ja sen mukaan menolento oli jo mennyt. Sit ei muuta kuin matkatoimistoon selvittään asiaa. Ne ihmetteli sitä kovasti, mutta onneks siellä oli se lipun tehnyt tyttö ja se otti asian hoitaakseen. Tänään sit se soitteli, että reilun satku lisämaksulla saan uuden lipun. Onneks se oli Turkish Airwaysin lento, ne oli suht joustavia asian suhteen. Niillä on muutenkin aivan erinomainen palvelu koneessa. Hyvät safkat ja juomaa tulee sen mitä jaksaa juoda. Uusi vuosi siis vaihtuu varmaan Bangkokissa.
Oli tosiaan sen verran hyvä päivä, että oli pakko duunin jälkeen ottaa lasillinen punkkua.
Mukavaa viikon jatketta sinnekin.
eulextyömies

perjantai 14. lokakuuta 2011

Yksi aikakausi päättyi tänään

Tänään, tasan 8 kuukauden pituinen MMA (monitor, mentor, advise) jakso päättyi. Juhalan kunniaksi pidettiin viimeinen viikkopaltsu kahvilassa ja pomo jopa tarjosi kahvit...
Maanantaina pakkailen kamat ja muutan toiseen leiriin. Itseasiassa samaan leiriin, mistä 8 kk sitten siirryin noihin hommiin. Toimisto vaan on viereinen mistä silloin aikanaan lähdin. Pääseepä huuteleen viereiseen konttiin vanhoille kavereille, niitä sielä vielä jonkin verran on jäljellä..
Kelitkin parani viime vkl jälkeen. Nyt on ollut ihan mukavaa lämpoistä ja aurinkoista päivää ollut tarjolla. Lounasaikaan tarkenee vielä syödä terdellä.
Eipä täällä tämän kummempia, ihan kiva kun ens viikolla alkaa taas uusia ajanjakso, aika menee taas hirveetä vauhtia, kun opettelee uudet kuviot, kujeet ja duunikaverit.
Toi kuutamokuva on tavallaan kaunis, otin sen liikkuvasta autosta joskus 1,5 vuotta sitten, kun tultiin iltasella duunista jostain kauempaa.
Oikein mukavaa viikonloppua sinne. Me lähdetään tilipäivän kunniaks syömään thaikkuruokaa ja sit kuunteleen jotain ulkomaalaista jazz bändiä.
vkl kesis

tiistai 11. lokakuuta 2011

Tiistai terkut Pristinasta

Taas on hiekkaa valunut varmaan kuutiollinen tiimalasissa, sitten viime kommenttien.
No ei meidän päiväkännit olleet sentään niin rankkaa, että toipuminen olsi vienyt näin kauan. Itseasiassa eipä ole ollut kovin paljon kommentoitavaa. Siis business as usual.
Viime viikonloppu oli heiman poikkeuksellinen kun saatiin pari duunikaveria tänne kylään. Kiitokset pojille vaan vierailusta tämänkin foorumin välityksellä. Se on aina kivaa omalta kannalta, kun näkee hieman uusia kasvoja ja kuulee juttuja mission ulkopuoleltakin. Kavereilla erinomainen ajankohta vierailulle, kun to-pe oli ihan hellekeliä ja sortseissa tarkeni. Sit lauantaina lämpötila putos 20 astetta ja vettä tihuutteli ihan tarpeeks.
Onneks kelit hieman parani,kun tänään oltiin ampumassa, niin saatiin treenata ihan aurinkoisessa ja lämpimässä kelissä. Muistutuksena viikonlopusta, Brezovican vuorilla on kuitenkin ihan reipas lumipeite.
Kämppäkin jähtyi ihan kunnolla, onneks just äsken saatiin polttoainetta, niin saa patterit lämpiämään.
Nyt vaan sit odotellaan joulun saapumista, kohtahan se tuleekin. Tosin sitä ennen, eli 10 min kuluttua, mun pitää lähteä yhden kaverin läksiäisiin, joten tässäpä tärkeimmät kuulumiset täältä. Katsotaan jos löydän jonkun ajankohtaan liittyvän kuvan tohon etusivulle.
eulextyömies