Päivän kilsat 65km yhteensä 497km. Päivän reitti: Via Appia
Olipahan sekava päivä.
Aamulla heräsin, kun kämppä on jääkylmä. Lompsin parvekkeelle, siellä oli joku 7 astetta lämmintä, vettä satoi ihan reippaasti ja tuuli lähes mysrkylukemissa. Ajaminen noissa oloissa ei kovin mieltä lämmittänyt. Vieläkin puistattaa, kun ajoin 9 vuotta sitten Berliinistä vajaan viikon sateessa ja 10 asteen lämpötilassa. Nyt keli oli huomattavasti huonompi.
Nopea googlettelu kertoi, että Salernosta on junayhteys Potenzaan, joka oli ihan oikeaan suuntaan. Assalla mulle kerrottiin, että pääasiassa sinne menee bussiyhteyksiä, mihin ei saa fillaria mukaan, mutta juna lähtee 7 tunnin päästä. No otin liput siihen. Menin kuitenkin yytsimään seuraavaksi lähtevältä kuskilta, että ottaako se fillarin kyytiin. No ottihan se, vielä kun kerroin, että ajelenkin täällä välillä ympäri Italiaa, homma oli bueno.
Potenzassa alkoikin sataa ihan kunnolla, kylä on 600m korkeudella joten oli jäätävän kylmää. Olin aamulla nopsaan ladannut Garminiin reitin ja sehän ajatti mut motarille jo parin kilsan päästä. Jouduin pikku pätkän polkaiseen motarilla, ennenkuin pääsin seuraavasta rampista ulos. Sit alkoikin kartan tutkiminen kännykästä. Auringostakaan ei voinut suunnistaa, kun taivas oli pilvessä ja vettä satoi. Löysin pienen tien, joka sit kohta ristesi Via Appiaan https://fi.wikipedia.org/wiki/Via_Appia tiesin, että se menee Brindisiin.
Reitti on ihan jees, mutta se menee jokaisen kukkulan päältä. Parhaillaan olin yli kilsan korkeudella, 3 astetta lämmintä ja hitonmoinen tuuli. En olis uskonut 3 päivää sitten hikoillessa, että kelit muuttuu noin paljon hetkessä. Siinä palellessa lupasin illalla palkita itseni punkulla ja Limocellolla, joten se loi uskoa tekemiseen.
Sade onneks loppui kun olin korkeimmilla nyppylöillä. Jossain vaiheessa tutkiskelin jälleen karttaani ja päätin, että nyt on hyvä kääntyä rannikon suuntaan ja pääsee hieman alavammille seuduille. Sit kun laskettelin 15 kilsaa alamäkeen, päädyin T-risteykseen, josta oli liittymät ainoastaan moottoritielle. Se oli sit siinä. Katselin jo paluureittiä, olis pitänyt ajaa sama matka ja 400m vertikaalia takaisin. Vesisadekin alkoi taas sopivasti. Sit huomasin rautatieaseman kyltin. Ajelin sinne ja aikataulun mukaan siinä oli muutaman minuutin päästä lähdössä paikallisjuna Tarantoon. Se oli lähes lättähatun näköinen juna. Konduktööri tuli heti jeesaamaan mun kamojen kanssa ja fillari löysi paikkansa veturikuskin eteisestä.
Ajaminen oli sinällään ihan jees, silloin kun ei ollut ihan jäässä. Näyttää Italia vaan olevan niin täynnä moottoriteitä nykyään, että vaatii todella huolellista reittien suunnittelelua, että pystyy ajeleen suht jouhevasti. Fillaristeille ei edelleenkään ole hyvin toimivia reittisuunniteluohjelmia tai ainakaan mä en ole niitä vielä löytänyt. Nyt olen kuitenkin palkinnut itseni punkulla sekä Limocellolla, joten olen valmiina kurvaileen huomenna tuonne Adrianmeren rannalle, minne tuo Via Appiakin päättyy.
Tuossa päivän kaikki kuvat...
Olipahan sekava päivä.
Aamulla heräsin, kun kämppä on jääkylmä. Lompsin parvekkeelle, siellä oli joku 7 astetta lämmintä, vettä satoi ihan reippaasti ja tuuli lähes mysrkylukemissa. Ajaminen noissa oloissa ei kovin mieltä lämmittänyt. Vieläkin puistattaa, kun ajoin 9 vuotta sitten Berliinistä vajaan viikon sateessa ja 10 asteen lämpötilassa. Nyt keli oli huomattavasti huonompi.
Nopea googlettelu kertoi, että Salernosta on junayhteys Potenzaan, joka oli ihan oikeaan suuntaan. Assalla mulle kerrottiin, että pääasiassa sinne menee bussiyhteyksiä, mihin ei saa fillaria mukaan, mutta juna lähtee 7 tunnin päästä. No otin liput siihen. Menin kuitenkin yytsimään seuraavaksi lähtevältä kuskilta, että ottaako se fillarin kyytiin. No ottihan se, vielä kun kerroin, että ajelenkin täällä välillä ympäri Italiaa, homma oli bueno.
Potenzassa alkoikin sataa ihan kunnolla, kylä on 600m korkeudella joten oli jäätävän kylmää. Olin aamulla nopsaan ladannut Garminiin reitin ja sehän ajatti mut motarille jo parin kilsan päästä. Jouduin pikku pätkän polkaiseen motarilla, ennenkuin pääsin seuraavasta rampista ulos. Sit alkoikin kartan tutkiminen kännykästä. Auringostakaan ei voinut suunnistaa, kun taivas oli pilvessä ja vettä satoi. Löysin pienen tien, joka sit kohta ristesi Via Appiaan https://fi.wikipedia.org/wiki/Via_Appia tiesin, että se menee Brindisiin.
Reitti on ihan jees, mutta se menee jokaisen kukkulan päältä. Parhaillaan olin yli kilsan korkeudella, 3 astetta lämmintä ja hitonmoinen tuuli. En olis uskonut 3 päivää sitten hikoillessa, että kelit muuttuu noin paljon hetkessä. Siinä palellessa lupasin illalla palkita itseni punkulla ja Limocellolla, joten se loi uskoa tekemiseen.
Sade onneks loppui kun olin korkeimmilla nyppylöillä. Jossain vaiheessa tutkiskelin jälleen karttaani ja päätin, että nyt on hyvä kääntyä rannikon suuntaan ja pääsee hieman alavammille seuduille. Sit kun laskettelin 15 kilsaa alamäkeen, päädyin T-risteykseen, josta oli liittymät ainoastaan moottoritielle. Se oli sit siinä. Katselin jo paluureittiä, olis pitänyt ajaa sama matka ja 400m vertikaalia takaisin. Vesisadekin alkoi taas sopivasti. Sit huomasin rautatieaseman kyltin. Ajelin sinne ja aikataulun mukaan siinä oli muutaman minuutin päästä lähdössä paikallisjuna Tarantoon. Se oli lähes lättähatun näköinen juna. Konduktööri tuli heti jeesaamaan mun kamojen kanssa ja fillari löysi paikkansa veturikuskin eteisestä.
Ajaminen oli sinällään ihan jees, silloin kun ei ollut ihan jäässä. Näyttää Italia vaan olevan niin täynnä moottoriteitä nykyään, että vaatii todella huolellista reittien suunnittelelua, että pystyy ajeleen suht jouhevasti. Fillaristeille ei edelleenkään ole hyvin toimivia reittisuunniteluohjelmia tai ainakaan mä en ole niitä vielä löytänyt. Nyt olen kuitenkin palkinnut itseni punkulla sekä Limocellolla, joten olen valmiina kurvaileen huomenna tuonne Adrianmeren rannalle, minne tuo Via Appiakin päättyy.
Tuossa päivän kaikki kuvat...
