Päivän reitti: Fang - Golden Triangle 139km/976km
Tänään ei ollut pintakaasupäivä, tosin mäet oli profiililtaan huomattavasti jyrkempiä. Onneks täällä ei näytetä mäkien jyrkkyyksiä prosentteina, olisin voinut kääntyä takaisin. No hissukseen pienimmällä vaihteellä ne pääsi ylös. Lähes topissa tapasin pariskunnan fillareiden kanssa tulossa päinvastaisesta suunnasta. Olivat ajelleen Laosissa kutakuinkin samoilla huudeilla mihin mä oon menossa. Sain niiltä muutaman vinkin pikaisesti.
Aamulla oli jo niin kylmä, että piti vetää irtohihat ja tuulirotsi päälle. Oli todella sumuista ja aurinko alkoi paistaa vasta siinä vaiheessa, kun kiipesin suurinta mäkeä. Ajelin aamusella muutaman kilsan riisipeltojen keskellä savista polkua. Sit kun oli todella kostea sumu, niin polulta nouseva pöly jässähti jalkoihin ja fillariin oikein kunnolla. Äsken piti putsata Surly, eihän noin likaisella fillarilla kehtaa edes lähteä ulkomaille. Kun pääsin tänne Mekongin rantaan, niin kävin vielä katsomassa tuon kultaisen kolmion alueen. Siellä Thaimaan, Laosin ja Burman rajat kohtaavat. Illalla siellä ei ollut mitään
massaturismia, joten ihan leppoisa ilta-ajelu ja söin vielä todella hyvää punaista currykanaa.
Huomenna ajelen ihan Mekongin rantaa pitkin etelään, sieltä sit siltaa pitkin Huay Xai kylään. Siellä taidan ottaa Beer Laon, kun huomenna tulee tonni täyteen tällä reissulla. On toi joki kyllä todella massiivinen, ihan kuin Tornionjoki konsanaan 😎
Päivän kuvatarjontaa:

Aamusumu Fangin pelloilla |
Toi babmusilta oli todella liukas, vaikkei ollutkaan jäässä |
Lakisääteinen lunchi |
Ihan päätöntä touhua |
Samat koirat tuolla temppelin pihalla |
Noi patsaat oli ainakin 10 metriä korkeita |
Kai Stadissakin ihan kohta kukat kukkii |
Reksi pistänyt lapset siivoamaan koulun pihaa, Suomessa tuosta joutuis lähes vankilaan |
Viimeiset sumupilvet häipyy kun ylämäki alkaa |
Jotain mäkiäkin löytyy |
Mighty Mekong |
Olisko kiinalaisrahalla nousemassa Casinohotelli Laosin puolelle |