sekavia tarinoita maailmalta: Dalat - Di Linh

5.5.2014 päivän kilsat 94 km yhteensä 1822 km

Päivän reitti; http://connect.garmin.com/activity/493585462

6.5.2014 päivän kilsat 105 km kilsat yhteensä 1927 km

Päivän reitti; http://connect.garmin.com/activity/494190812

Eilen aamulla starttailin Dalatin viileydestä, 1,5 km korkeudelta. Nyt olen Mui Ne kylässä meren rannalla. Ehkä reissun mielenkiintoisimmat ajopäivät, oli todella hyvä, että lähdin Dalatiin. Kävin Dalatissa pyöräretkiä järjestävässä firmassa tiedustelemassa missä kunnossa tiet on. Samalla sain reitin alkuun ehdotuksen mistä kannattaa ajaa. Aamulla pistin oikein irtohihat kun tuntui niin viileältä.Tais olla tän reissun ainoa kerta kun niitä käytin. Eilinen reitti teki vajaan 20 kilsaa pidemmän lenkin pikku kylien kuin lyhyin reitti. Se oli kuitenkin mielenkiintoinen ajettava. Onneks ei satanut, koska siellä oli monta kilsaa tietyömaata ja tien pinta oli punaista savea, joka on märkänä aivan mahdoton ajaa. Se tarttuu joka paikkaan kiinni, eikä irtoa kuin vasaralla ja taltalla. Tietyömaalla oli paljon kivenhakkaajia.Ne oli uskomattoman taitavia käsistään. Viimeks nähnyt vastaavaa 1996 Intian reissulla. Loppupäivän ajelin Dalat - Saigon valtatietä, joka oli itseasiassa huonossa kunnossa ja paljon liikennettä. Yötä oli Di Linh kaupungissa, missä ei ilmeisesti ihan joka vuosi ulkomaalaisia pysähdy.

Työmaalla oli hieman isompiakin kiviä

Siitä se pienenee

Teeviljelmiä

Hieno vesiliukumäki, eikä kukaan käytä sitä..

Kahvitauko niin sit taas jaksaa

Hyvin väistää bussitkin vesipuhveleita

Suht massiivinen patosysteemii

Heräsin Di Linhissä jo viiden jälkeen, kun aurinkokin heräili. Onneks olin ostanut läjän mangoja edellisenä iltana, kun kylillä ei ollut edes patonkeja tarjolla. Päivän reitti kulki pääasiassa itään, kohti merta. Aika mäkistä maastoa, joka huipentui reilun 10 kilsan alamäkeen. Tie oli hyvässä kunnossa ja liikennettä ei käytännössä ollenkaan. Aamulla ajelin mopojen seassa, kun duunarit painui viljelmilleen kuokkimaan. Maisemat oli hienot, välillä tie kulki ihan viidakon keskellä. Aivan uskomattomasti kaikkia ääniä mitä eläimistä lähti. En oo kyllä koskaan ajanut tuollaisissa oloissa. Välillä taas maisemat avautui ja kävi selväksi, miksi alueen nimi on Central Highlands. Yhdessä alamäessä hiekkalastissa ollut rekka oli painanut kurvissa pöpelikköön. Hyttikin oli aika kasassa, mutta siinä se kuski kiroili ja potkiskeli kiviä. Jarrut oli varmaan pettänyt, kaikki renkaat oli ainakin ehjiä. Siinä olikin ollut pitkä aikaa jyrkkää alamäkeä ja serpentiini mutkia. Fillarin jarrulevytkin oli niin kuumat, että kanamunia olis voinut paistaa siinä.
Sen pitkän alamäen kun laski alas, niin sit lämmöt taas pompsahtikin reiluun 40 asteeseen. Taitaa olla seuraavan kerran viileämpää vajaan kuukauden kuluttua lentokoneessa. Päivällä iski oikein kunnon sadekuuro. Satuin just oleen kahvilan kohdalla, niin sit vaan kaffeelle. Se meni puolessa tunnissa ohi ja sit taas paistoi. Olin ajatellut viettää muutaman päivän täällä Mui Ne kylässä, mutta taidan kuitenkin jatkaa matkaa huomenna. Tää paikka on jollain tapaa sieluton, eikä nuo venäläiset tee sitä yhtään paremmaksi. Tämä paikka on ripoteltu hotelleja täyteen, mutta merenkäynti on vienyt suurimman osan hiekoista, joten piitsin piaikalla on betoniranta. Siis sinällään hienoa, kun nytkin meri pauhaa tossa muutaman metrin päässä, kyllä siihen kelpaa nukahtaa, mutta jatkan matkaa rannikkoa pitkin. Siinä tulee ihan mukavia kyliä, jotka ei ole rakennettu täyteen hotelleja. Safka oli kyllä hyvää. Söin yhden reissun parhaimmista aterioista, mustekalaa curry kastikkeessa, se oli aivan jumalaisen hyvää. Näihin kuviin ja tunnelmiin, kesis.